Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Annan lapselleni ennemmin sokeria, kuin makeutusaineita

Makeutusaineet lapselle? Olen varmaan vähän vanhanaikainen, mutta minulla on huono fiilis keinotekoisesta makeutuksesta.

Lapsen ravinnossa olisi tietenkin paras välttää kaikenlaisia makeita, ja moni välttelee nykyään jopa hedelmien ja marjojenkin luontaisia sokereita. Minä en.

Meillä syödään paljon marjoja, lapset rakastavat niitä. Niitä tulee paljon isovanhemmilta pakastimeen kesän aikana, ja käymme itsekin poimimassa sekä ostamme paljon mansikkaa pakkaseen. Lisäksi lapsemme saavat syödä niitä pihasta pitkin kesää. Joten varmaan selvää, etten rajoita marjojen syöntiä.

Hedelmiä menee ehkä 1-3 päivässä Ruun suuhun, esimerkiksi omena tai pari mandariinia.



Mutta mites nuo lisätyt sokerit ja makeutusaineet?

Tiedostan piilosokerien haitat. Meillä ei tarjota välipalalla tai aamupalaksi sokeripommeja, vaan koetamme aina valita esimerkiksi muroista ne vähiten sokeria sisältävät vaihtoehdot.

Jos käyn kahvittelemassa ystävien ja lasten kanssa, otan yleensä minulle ja Ruulle yhteiseksi esimerkiksi  croissantin ja pullan - ja Ruu saa niistä molemmista pienen osan.

Tai niinkuin kuvassa, Ruu syö välillä jäätelöä. Varsinkin lomalla herkuttelu on sallitumpaa.

Mehut eivät myöskään kuulu arkeen, eivätkä välttämättä edes jokaiseen kuukauteen.

Vain hedelmien oma sokeri?


Olette varmaan huomanneet, miten kauppojen hyllyt nykyään täyttyvät tuotteista, joissa makeutuksena toimii "vain luonnon oma sokeri " tai "vain hedelmien oma sokeri"? Samalla tavalla niissäkin on lisättyä sokeria, se vain otetaan hedelmistä, tiivisteenä.

Mutta hedelmien kuidut ja muu hyvä jäävät saamatta. Joten aito hedelmä on edelleen parempi vaihtoehto kuin nuo tuotteet.

Karkkipäiviä meillä ei ole. Karkkia Ruu saa ottaa yhden suunnilleen kerran viikossa, jos annan hänelle sellaisen esimerkiksi palkinnoksi jostain, mitä olen pyytänyt hänet tekemään minun apunani.

Jos leivon, Ruu saa pienen palan kakkua tai oman pullan. Mielestäni se on ok, paljon parempi vaihtoehto kuin karkki.

Mutta miksi ei makeutusaineita? Voisihan sokerisen mehun sijaan käyttää fanlaitteja ja välipaloilla tarjoa sokerittomia mehukeittoja, tai sokeritonta, makeutusaineilla maustettua jogurttia.

Asiantuntijoiden mukaan yleisimmät makeutusaineet ovat lapsille turvallisia. Mutta ei silti - en halua. En luota! Miksi makeaa pitäisi edes antaa lapselle niin paljon, että se pitäisi korvata makeutusaineella?



Minä pelkään, että vielä jonain päivänä makeutusaineista paljastuu jotain kamalaa. Foliohattu päässä täällä odottelen :D

On hyvin todennäköistä, että olen väärässä ja niissä ei ole mitään haitallista.

Onko muita samoilla fiiliksillä?

 

7 kommenttia

  1. Samoilla linjoilla. Ostan sen sokeroidun tuotteen mieluummin kuin maketusaineella makeutetun. Vaikka joskus syödään ihan tuiki tavallista jogurttia, syödään meillä myös porkkanoita, hedelmiä ja tavallista kotiruokaakin. Ja viikonloppuisin herkutellaankin. Kyseessä siis 2.5v tyttö ja 6v poika. Siitä olen pitänyt kiinni, että meille ei osteta mehuja, kuin esim. synttärijuhliin tai kun tiedetään lapsivieraita tulevan. Ja silloinkin ostan niitä tavallisia sokerilla makeutettuja.

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä toi on hyvä kanta, ettei anna makeutusaineita lapselle, ja foliohattu voi ollakin ihan aiheellinen! :D Tosin itse diabeetikkona makeutusaineilla makeutetut jutut on huomattavasti helpompia mun verensokeritasapainon kannalta :D mutta yritän itse kans tietyissä tuotteissa suosia ihan sokerilla makeutettuja juttuja!

    VastaaPoista
  3. Muuten kuulosti oikein hyvältä mun korvaan, mutta tuo karkin antaminen palkinnoksi ei taida olla kovin hyvä juttu. Ravitsemusterapeutin mukaan siitä saattaa oppia sen käytösmallin, että herkuilla voi palkita ja lohduttaa itseään. Siksi palkintoina olisi parempi olla vaikka tarroja tms.

    VastaaPoista
  4. Toinen foliohattutäti täällä hei! :) Tosin meillä mennään vielä äärimmäisyyksiin. Meille on tärkeää, että elintarvikkeet ovat mahdollisimman käsittelemättömiä eivätkä myrkyllisiä missään tuotantovaiheessa. Eli meillä käytetään oikeaa voita ja oivariinia, oliiviöljyä (ei rypsiä tms. paitsi että sitä on harmillisesti tungettu melkein kaikkeen mitä kaupasta ostaa), merisuolaa, hunajaa, muutamia mainitakseni. Ja sitten sitä tavallista sokeria, mutta ei keinotekoisia makeutusaineita. Muuten niitä onkin ollut helppo vältellä, mutta yllättävän usein niitä kuuluu esim. purkkaan ja kalsiumtabletteihin. Näistäkin on onneksi löydetty ne "myrkyttömät" vaihtoehdot. Tämä ei nyt liity tähän postaukseen, mutta noin yleisesti: välillä kirjoittamani ja lähettämäni kommentit eivät koskaan päädy näkyviin. Mihinköhän ne katoavat täällä kaksplussan portaalissa? Kun koskaan en mitään loukkaavaa tai asiatonta kuitenkaan kommentoi...

    VastaaPoista
  5. No en itse ota sitä kovin vakavasti - jos esim kerran viikossa karkin saa niin en jaksa siitä stressata :) Koska saa hän esim pullaa tms muulloinkin. Mutta voi olla hyvin että olet oikeassa! :)

    VastaaPoista
  6. Sokeri on paljon luonnollisempaa kuin keinotekoiset makeutusaineet

    VastaaPoista
  7. Fiksusti mielestäni ajattelet!

    Mieheni ja tyttäreni 7 v ovat hyvin herkkiä makeutusaineille, varsinkin asesulfaani K:lle. Molemmat maistavat esim mehuissa, jos ne sisältävät keinotekoisia makeutusaineita. Mieheni saa niistä vatsavaivoja, tyttäreni taas vieläkin oksentaa n.10 min kuluessa makeutuaineiden nauttimisesta. Joka kerta.

    Itse olin ennen kovastikin Coca cola Zeron perään ja lähinnä ajattelin mieheni liioittelevan vatsavaivojaan. Tyttäreni vaivat todistivat näiden myrkyllisyyden :/ eipä tee mieli Zeroa usein!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä ja kommentista :)

Vanhemmat tekstit