Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Raivoisa yksivuotiaani - lapsen temperamentti

Lapsen synnynnäinen temperamentti on tutkimusten mukaan puhtaimmillaan 3-6 kk iässä. Temperamentilla tarkoitetaan ihmisen tapaa reagoida asioihin. Sen perusta on synnynnäinen, mutta ympäristö ja kasvatus muokkaavat sitä.

Remua, 1 v 2 kk, voisi kuvailla sanalla räjähdysherkkä.

Hän on tässäkin suhteessa aivan erilainen, kuin isosiskonsa. Koko ajan enemmän hänestä paljastuu uusia, räjähdysmäisiä tapoja suhtautua ympäristöön ja varsinkin vastoinkäymisiin.



Kerron pari esimerkkiä. Eräänä päivänä hän sai käteensä ruokapöydästä juustokimpaleen. Hän juoksi sen kanssa olohuoneeseen. Menin perään ja otin juuston pois käsistä, selittäen ettei hän voi ottaa koko juustoa, mutta voin antaa sinulle tästä pienen palasen.

Hän raivostui välittömästi. Samalla sekunnilla hän etsi katseellaan jotain, millä voisi heittää minua. Hän otti käteensä koiran puruluun ja heitti sen kohti minua.

Kun se ei osunut (kaari loppui lyhyeen), hän kimpaantui vielä kovemmin, meni poimimaan luun uudelleen ja heitti minua taas.

Kun hänet otetaan pois tekemästä jotain kiellettyä, hän kaartaa itsensä tiukkaan kaareen taaksepäin huudon kera, niin että täytyy ottaa kunnolla kiinni ettei hän paiskaa itseään takaraivo edellä lattiaan. Toisaalta, jos häntä menee kieltämään, hän saattaa lähteä silmittömästi juoksemaan vaikka päin seinää.

Remu tekee kaiken sata lasissa. Hän on peloton, huimapäinen. Kun Ruu tuossa iässä oli varovainen ja harkitseva, Remu kiipeää kiukku päällä joka paikkaan. Jos alusta on horjuva ja hutara, Remua suorastaan naurattaa kun on mahdollisuus kaatua. 

Mutta hän on täysillä mukana myös kaikessa hyvässä. Ei ole tylsää hetkeä. Hän juonii, metkuilee, tekee kepposia ja kiusaa meitä naureskellen.

Hän on rohkea uusissa tilanteissa, rakastaa tanssia ja painia.

Erilaiset myös masussa


Arvaatte varmaan, kumpi näistä kahdesta oli masussa ollessaan niin rauhallinen, että pelkäsin jatkuvasti hänen olevan vähintään halvaantunut tai jalaton? Ja kumpi potki heti varhaisilta viikoilta asti minua niin paljon, että tiesin kaiken olevan hyvin? :)

Suoraansanottuna jännittää, mitä tulevan pitää. Uskon, että pääsin Ruun kanssa aika vähällä, ja nyt Remulin kanssa täytyy opetella itse uudet jutut. Tämä kaikki on tietysti haaste minulle itselleni aikuisena - etten mene itse lapsen tasolle, vaan osaisin lohduttaa lastani ja auttaa häntä käsittelemään tunteitaan.



Lisää lapsen temperamentista voi lukea esimerkiksi tästä artikkelista

8 kommenttia

  1. Aivan kun oma poikani. Meillä on saman ikäiset pojat ja omani on aivan yhtä räjähdysherkkä. Enkä kyllä tiiä mitä hänen kanssaan teen ? takaraivo osuu päivittäin naamaan... ai kauhea...

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihan kummitytöltäni! :D todella räjähdysherkkä lapsi myös

    VastaaPoista
  3. Ihan ku minun poikaa kuvailisit! Uljas on niin kovapäinen poika että ihan hirvittää välillä että mitenhän mie pärjään sen kanssa ? lievästi räjähdysherkkä...

    VastaaPoista
  4. Oi "ihanaa" kuulla että muilla on samanlaista omaa tahtoa kuin meillä.. :D Vertaistuki <3 Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Meillä 1v 3kk ja hyvin samanlainen meno. Ei kärsi kieltää tai ottaa kädestä tavaraa pois. Saati sitten jos vaipanvaihtohetki tai pukemishetki ei ole herralle sopiva, silloin sama homma, selkä kaarelle ja huuto raikaa. Ja pää edellä olisi tulossa joka paikasta alas. Muun muuassa korkean terassin reunalta alas juokseminen saa vain kikatuksen aikaan. Voi pää parkaa. Myös noihin hassutteluihin samaistun, meillä kans sellainen höpöttelijä ja kiusottelija. Saa kyllä kiukkuhuutojen kuuntelun lisäks paljon myös nauraa tämän pojun kans. <3

    VastaaPoista
  6. Voimia tuleviin kamppailuihin❣ Meillä on kohta 4-vuotias tyttö ja kohta 2-vuotias poika. Meilläkin esikoinen ollut aina herkkä, harkitseva ja rauhallinen, jopa arka. Kuopus taas on täysillä elävä rämäpää ? Itseäkin ihmetyttää, miten lapset voi olla niin erilaiset. Haasteita riittää, kun toista pitäisi rajata ja toista rohkaista.. Helposti mukautuva esikoinen jää helposti vaille tarvitsemaansa huomiota, kun taistelen kuopuksen kanssa ? Mutta koen myös mielettömäksi rikkaudeksi, että lapset on erilaisia. Molemmilla omat vahvuutensa.

    VastaaPoista
  7. Kuullostaa niin tutulta ?! Meillä neiti suuttuu päivässä minulle ainakin 10 kertaa ja tulee puremaan vielä kun suuttuu. Mitään ei saisi kieltää tai toinen heittäytyy lattialle kiljumaan yms. Aikamoinen temperamentti neidillä ?

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä ja kommentista :)

Vanhemmat tekstit