Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kuka olisi arvannut, miten aikaero vaikutti meidän lapsien uniin?

Viikko sitten palattiin kotiin Los Angelesista. Takana 30 h pituinen matkustus, oma sänky tuntui paremmalta kuin koskaan. Kun painoin myöhään illalla pään tyynyyn, toivoin, että saisin nukkua yön hyvin, eikä lapset valvoisi vuorotellen pitkin yötä aikaerosta sekopäisinä.

Taisin saada aikaisen joululahjan. Kerrankin minulla on jotain hyvää kerrottavaa meidän öistämme! ;D

Ruu ja Remu ovat jo viikon ajan nukkuneet aamuisin pidempään kuin koskaan. Aluksi he nukkuivat joka aamu puolille päivin, mutta nyt viikon jälkeen he vetelevät sikeitä 9 tai 10 asti.

Jos olette yhtään seuranneet juttujani, niin tiedätte varmaan että meillä on nukuttu yleensä viiteen, kuuteen tai harvinaisina aamuina seiskaan!

lapset aikaero

Ihan todellista luksusta.

Oma rytmini on ollut pahemmin sekaisin, ja olen valvonut välillä keskellä yötä monta tuntia yksinäni, mutta kun olemme aamulla saaneet jatkaa unta pitkään, ei nuo yölliset valvomiset tunnu niin pahalta.

Lasten unirytmin siirtäminen oli loppujen lopuksi molemmissa suunnissa yllättävän helppoa. Jos seuraatte instassa, näitte ehkä reissumme alussa instastoryssani videon, kun olimme koko perhe hotellin kuntosalilla 4 aikaan aamulla.

Tämä johtui juuri siitä, että ensimmäisinä päivinä lapset olivat vielä Suomen ajassa ja he eivät saaneet nukuttua pidempään. Niinpä menimme kaikki salille viettämään aikaa, aamupalaankin oli vielä pari tuntia aikaa :D

Muutamassa päivässä rytmi saatiin kuitenkin kuntoon. Ei lainkaan huono saavutus, kun ero oli kuitenkin 10 tuntia Suomen aikaan. Mullahan on pian 4 vuoden univelat kuitattu :D

4 kommenttia

  1. Kuulostaa mahtavalta! Ollaan suuntamassa samoille seuduille toukokuussa ja mm. sopeutuminen aikaeroon mietityttää. Toivottavasti meillä menee lasten osalta yhtä hienosti. Muutenkin on ollut kiva seurata teidän matkaa instassa. Olisi kiva kuulla matkasta tarkemmin. Eniten minua mietityttää tällä hetkellä otammeko rattaita mukaan. Näen jo mielessäni P:n hyppäämässä Grand Canyonin reunalta, joten tuplien ottaminen on ehkä pakko;)

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä niin kauan kun tätä kestää :D

    VastaaPoista
  3. No toivotaan, että hyvin menis! Meillä viime vuonna meni palatessa huonommin, et Remu heräili pitkään ihan liian aikaisin aamuyöllä :D Onneks nyt näinpäin :)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä ja kommentista :)

Vanhemmat tekstit