Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Maalaisjärki ei oikeuta asettamaan sikiötä vaaraan

Mun on ollut jo pitkään vaikea osallistua faceryhmien keskusteluihin odottavan äidin ruokavaliosta. Koska alan nähdä punaista, on parempi poistua paikalta.

"Saako raskaana ollessa syödä vähän graavilohta? Entä sushi, voiko maistaa?" 

Ei näissä kysymyksissä mitään vikaa ole - nehän osoittavat, että odottaja haluaa ottaa raskauden ja sen aikaiset rajoitukset huomioon. Hän haluaa tietoa siitä, mikä on fiksusti tehty.



Oikea vastaushan on, että nämä tuotteet sisältävät korkean listeriariskin ja listeriabakteeri taas aiheuttaa keskenmenovaaran. Siksi graavituotteita ja raakaa kalaa on suositusten mukaan vältettävä. 

Taudin itämisaika voi olla jopa viikkoja, joten seuraukset eivät välttämättä paljastu heti syömisen jälkeen.

Mutta ne keskustelupalstan tai facebook-ryhmän vastaukset

Jokaikinen kerta, kun joku epävarmana kysyy, saako graavilohta tai salmiakkia syödä, ketjuun tulee joku kertomaan, ettei häntä ainakaan kiinnosta rajoitukset eikä suositukset. 

"Kyllä olen aina syönyt ja koskaan ei ole mitään käynyt!" Jopa pientä ylpeilyn sekaista uhmaa on osassa vastauksissa: "Olen tuhma ja syön!" 

"Kyllä maalaisjärkeä käyttäen voi syödä!"

"Ihan miten itse haluat, kyllä minä olen syönyt pieniä määriä".

Kertokaa mulle, miten se maalaisjärki pelastaa bakteerilta?

Ei se auta, että syö vain pieniä määriä. Jos maistelemassasi kalassa on listeriabakteeri, ei se syömäsi määrä ratkaise. 

Miksi ihmeessä joku haluaa tieten tahtoen ottaa korkeamman riskin saada keskenmeno? Tämä ei mene minun ymmärrykseeni! 

Olen nähnyt perusteluja, että voihan liikenteessäkin kuolla, joten pitäisikö jäädä raskauden ajaksi kotiin? 

On totta, että listeriariski on pieni, mutta miksi ihmeessä sellainen riski pitää ottaa.

Kysymys on kuitenkin vain 9 kuukaudesta ja herkuista. Eli siitä, voiko jättää herkut syömättä vauvasi takia? 

Sama koskee lakritsia. 

Nykysuositusten mukaan lakritsin ja salmiakin syöntiä pitäisi rajoittaa määrällisesti raskauden aikana. Suositus ei kiellä sen nauttimista kokonaan, vaan määrään tulisi kiinnittää huomiota. Ohje sanoo pienten määrien olevan ok.

Suositus on olemassa siksi, että lakritsia syöneiden lapsilla on havaittu keskimäärin enemmän keskittymisongelmia ja heikompaa älyllistä kehitystä kuin syömättä jättäneiden lapsilla. 

Kuka haluaa ottaa sellaisen riskin lakritsin takia?

Taas perusteluina on tullut mm. seuraavaa: "kyllä minunkin äitini söi kaksin käsin eikä minulle kyllä mitään käynyt". Tekisi mieleni sanoa, että ehkä kävi sittenkin.

Voisiko edes jättää väliin sen, että neuvoo muita tekemään väärin, jos olette itse tehneet? Jos haluat ottaa oman lapsesi ja raskautesi kanssa riskin, älä neuvo muita tekemään samoin! 

Maalaisjärki on vain huono tekosyy olla välittämättä suosituksista. Niitä suosituksia ei ole tehty kevyin perustein, eikä kenenkään kiusaksi. 

Oikeat ohjeet raskaudenaikaiseen syömiseen löydät sivulta Evira.fi . Sivuilla on helppo kirjoittaa hakupalkkiin raaka-aine, jonka turvallisuuden haluaa varmistaa. 

Onnellista raskausaikaa jokaiselle odottavalle.

11 kommenttia

  1. Periaatteessa täysin sanaa mieltä, mutta esimerkiksi esikoisen raskauden aikaan lääkäri suositteli minulle reippaita annoksia lakritsaa/salmiakkia alhaisen verenpaineen takia. Suositukset ovat siis myös vaihdelleet, ja toki nykyhetken raskauksissa on viisainta mennä nykysuositusten mukaan.

    VastaaPoista
  2. Myös minulle suositeltiin neuvolassa lakritsia ja kahvin juontia alhaisen verenpaineen vuoksi, joten tietyt suositukset eivät ole kiveen hakattuja. Lisäksi mitä tulee esimerkiksi turoejuustoihin, niin suomessa ne valmistetaan pästöroidusta maidosta, jopa Valion sivulla lukee, että heidän tuotteensa sopivat raskaana oleville, joten en näe itseäni ottavan riskiä syödessäni näitä.

    VastaaPoista
  3. Näissä tuotteissa ei ole korkea listeria riski, vasn hyvin hyvin pieni. Mutta olemassa oleva kuitenkin, ja siksi niistä varoitetaan.

    VastaaPoista
  4. Kun itse olen raskausaikana syönyt ns. Riskituotteita, olen varmistanut että tuote on kotimaista ja kuuluu elintarvikevalvonnan piiriin. Ja maalaisjärkeä tosiaan, eihän maksalaatikossakaan ole kuin nimen verran maksaa, joten joulupöydässä sitä varmasti uskaltaa syödä. Eri asia on syödä näitä päivittäin. Eli tarkoitan maalaisjärjellä sitä, että riski tarvitsee ymmärtää.

    VastaaPoista
  5. Tupakointia ja alkoholia raskaana olevalle äidille perustellaan välillä myös saman tyylisin argumentein. Se tuntuu vähän ihmeelliseltä, mutta kai sillä oikeutusta haetaan. Esimerkiksi eräs kaksplussankin bloggari syksyllä puolusti tupakointi raskauden aikana. Se tuntui tupakoimattomasta kaukaa haetulta, mutta tupakkaan tottunut varmasti ymmärsi pointit paremmin.
    Myös kissojen ulosteet voivat olla vaaraksi syntymättömälle vauvalle. Toisaalta taas, elämä on täynnä valintoja, joissa aina ei mennä suositusten mukaan. Harva ehkä luopuu kissastaan tai jättää sen hiekkalaatikot raskausaikanaankaan tyhjentämättä. Samoin jo syntyneitä lapsia koskee monet suositukset, joista poikkeamista me vanhemmat olemme hanakasti puolustamassa. Muistat ehkä itsekin, kuinka kärkkäästi olit valmis perustelemaan esikoisesi rajallisia ruokailutottumuksia tässä taannoin?
    Me aikuisetkin panemme yleiset suositukset syrjään usein mielitekojemme tieltä, vaikka hienoahan se olisi, että esimerkillämme niitä noudattaisimme ja tekisimme kaikkemme ollaksemme lastemme elämässä mahdollisimman pitkään ja terveinä? Niin se vaan menee, aina järkiperusteet ja käytäntö eivät kohtaa.
    Toivottavasti kohtuudessa on silloin edes jotain hyötyä.

    VastaaPoista
  6. Samanlaisia perusteluja käyttävät myös ne, jotka tupakoivat raskaana ollessaan... ("ei tullut edellisellekään lapselle mitään" jne.)

    VastaaPoista
  7. Erinomainen kirjoitus. Lääkärinä kommentoisin, että yksikään lääkäri ei enää suosittele lakritsia raskauden aikana, nykysuositusten valossa asia on yksiselitteinen.

    VastaaPoista
  8. Niin täysin samaa mieltä, että saattaa olla että olen nämä täsmälleen samat asiat sanonut, kun mulle on tultu jankkaamaan miksi olin niin ehdoton raskauden ajan ruokavaliostani. Taas kerran pointsit sulle suorasta, mutta hienosti perustellusta tekstistä! Kukakohan kumma tuo tupakointia puolustava bloggaaja on ollut? Olisi mielenkiintoista mennä lukemaan tällaisia tupakoinnin puolusteluja..

    VastaaPoista
  9. Se on juuri näin! Maalaisjärki on muutenkin äärimmäisen huono perustelu millekään, se kun tuppaa olemaan sidoksissa hyvin pitkälti ympäristön mielipiteisiin. Maalaisjärkeä käytetään monesti perusteluna silloin, kun halutaan valita ne rusinta pullasta ja noudattaa vain niitä suosituksia jotka itselle sattuvat sopimaan.

    VastaaPoista
  10. En kestä sua Miia! ?❤️ ”ehkä kävi sittenkin”

    VastaaPoista
  11. Järki ja maalaisjärki. Maalaisjärjellä ajateltuna, oletko ajatellut lastesi sairauksia rokotusten jälkeen ja oletko perehtynyt näihin rokotuksiin sen tarkemmin? Lukenut tuoteselosteet?

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä ja kommentista :)

Vanhemmat tekstit