Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Imetyksen lopettaminen tissitakiaisen kanssa

Imetyksen lopettaminen. Olin päättänyt jo viime syksynä, että teemme sen kun mieheni jää hetkeksi isyysvapaalle talvella.

Remu, melkein 1 v 5 kk, oli varmaan aistinut minusta jotain, koska roikkui keskitalven rinnalla noin 20 krt päivässä. Kiinteitä meni välillä aika heikosti, lähinnä maisteluannoksia, ja poika täytti masunsa maidolla. Hän saattoi poiketa rinnalla ihan vaan pari sekuntia ja taas mennä touhuihinsa ja taas kohta uudelleen. Oli aika ärsyttävää.

Yöt olivat jatkuvasti olleet katkonaisia, herätyksiä oli jotain 3 ja 8 välillä. Välillä hän halusi nukkua vain tissi suussa.

Tiesin, että aina tulee jotain hidasteita imetyksen lopettamisen kanssa. Joko flunssaa tai hampaita tai vaikka eroahdistusta. Olin kuitenkin asennoitunut, että nyt tämän täytyy tapahtua.


Imetyksen lopettaminen

Aloitus meni heti pieleen


Kun mieheni isyysvapaa alkoi, minulla oli suunnitelma. Vähennän imetyksiä pikkuhiljaa päivältä ja yöllä aloitamme niin, että minä nukuin isomman sisaruksen kanssa toisessa huoneessa alkuyön ja mies hoiti Remun heräilyt.

Ja heti meille tuli RS-virus. En tietenkään voinut pysytellä tiukasti suunnitelmassani, koska Remu oli kipeä. Hän tarvitsi nestettä ja äidinmaidosta sitä sekä ravintoaineita sai.

Mutta heti, kun tauti alkoi taittumaan, otin päättäväisesti härkää uudelleen sarvista kiinni, ja koetin laittaa hanat kiinni.

Toinen virhe


Kun vihdoin Remu oli terve, olin päättäväisesti vähentämässä imetystä heti kahteen kertaan: kerran aamulla ja kerran illalla. Se oli ihan liian nopea tahti vähentämiselle, kun Remu oli ennen käynyt rinnalla niin usein.

Rintaani tuli kipeä tukos, ja välttääkseni rintatulehduksen jouduin ottamaan Remun avuksi tyhjentämisessä. Niinpä hän sai tyytyväisenä roikkua rinnassa taas seuraavat pari päivää.

Kun tukos oli lähtenyt, olin päättäväisempi kuin koskaan.

Öisin


Yöllä tarjosimme Remulle vettä pillimukista ja pussisosetta, jos hänellä oli nälkä.

Hän oli aina ennen nukahtanut rinnalle iltaisin, mutta nyt mieheni kanteli häntä iltaisin uneen, ja toinen tapa hänen nukahtamiseensa oli, että annoin hänen möyriä ja kiukuta vierelläni sängyssä niin kauan kunnes hän luovutti. Hänelle tarjottiin iltaisin juomaa ja sosetta pussista vielä itkun ja kiukun keskellä, varmistaaksemme, ettei hän itke janoa tai nälkää.

Huoneen ovi oli kiinni, ettei Remu pääse karkaamaan huoneesta kiukkupäissään, ja kaikki huoneesta raivattu niin, että hänen oli turvallista siellä kiukuta kun ei halunnut nukahtaa ilman rintaa.

Tämän voi toteuttaa niinkin, että äiti tai isä on patjoilla lattialla ja pysyy rauhallisena siellä patjalla nukkumaanmenossa, juttelee lapselle rauhallisesti kaikesta kiukusta huolimatta, sanoo että lapsen olisi aika tulla nukkumaan kainaloon tms.

Meillä toimi, ja tiedän myös toimineen muilla. Kun lapsi on aikansa protestoinut tissittömyyttä, hän mönkii nukkumaan kainaloon. Ilta illalta helpottaa ja pian hän oppii, että voi tulla kainaloon nukkumaan, ilman kiukkua.

Nykyään, kun Remu nukahtaa kainalooni/viereeni, hän nukkuu helposti 20:30-06 ilman syömistä tai juomista. Joskus, jos illalla on ruoka maistunut huonosti, (vaikka hampaiden takia) hän tarvitsee aamuyön tunteina sosetta ja tarjoamme pussisoseen siinä kainalossa, hän imaisee sen ja jatkaa uniaan välittömästi. Mutta tätä ei tarvitse joka yö.

Remu on alkanut syömään miehen annoksia


Nykyään Remu vetää ruokaa miehekkäitä annoksia. Hänellä on koko ajan kiljuva nälkä, ja hän syö kaikkea ahmien.

Aamupalana saattaa mennä smoothie (avokadoa, munaa, marjoja, jogurttia, banaania, öljyä), pari banaania ja leipää. Lämmintä ruokaa hän vetää helposti pari lautasellista. Ja välipaloja pitäisi saada koko ajan.

Tämä kertoo vähän siitä, miten kamalan paljon hän otti maidosta energiaa. Nyt hän syö jättimäisiä määriä sen tilalle. Ei ihme siis, että minun painoni ei noussut, vaikka söin suklaata ihan jäätävän paljon :)

Päivällä vähentäminen pikkuhiljaa


Koska meillä maitoa meni niin hirvittävästi, oli virhe vähentää liian nopealla tahdilla.

Kun löysin oikean tahdin vähentämiseen, tarjosin maitoa hamuavalle lapselle joko pillimukista vettä tai välipalaa, kun hän koetti saada maitoa. Joskus pelkästään ohjaaminen muuhun toimintaan riitti, esimerkiksi kirjan lukeminen sylissä.

Lisäksi vältin avokauluksisia paitoja, ettei rintakehä olisi siinä tarjolla lapselle. Samoin yöllä nukuin korkeakauluksinen paita päällä.

Mikä sitten on oikea tahti vähentää? Se on jokaisella erilainen, riippuu siitä miten kiivasta maidontuotanto on ja miten paljon sitä on mennyt aiemmin.

Meillä ei ollut mitään säännöllisiä imetysaikoja tai kertoja, vaan päätin vaan että imetän esimerkiksi aamulla, sitten päiväunien jälkeen ja illalla. Ja kolme päivää näin mentyämme päätin jättää päiväunimaidon pois, eli enää aamu ja ilta. Ja lopulta ilta pois, enää aamu jäljellä. Ja lopulta aamukin pois.

Pussisoseet oli meillä hyvä apuväline, koska uskon niiden auttaneen siihen imemisen tarpeeseen. Toki jos maito kelpaa pullosta, niin sillähän on helppo korvata imetyskertoja. Meillä pullo tai tutti ei ole kelvannut.

imetyksen lopettaminen

Mies avuksi


Meillä mieheni sai auttaa öiden kanssa. Hän joutui alussa siis hoitamaan noita Remun heräämisiä, ja sai sitten itse nukkua aamulla pidempään kun minä otin lapset.

Alussa palasin Remun viereen aamuyöstä esimerkiksi 4 aikaan, jotta saatiin vähitellen pidennettyä sitä yötä ilman maitoa.

Jos ei ole miehen lomia tiedossa, niin tämä kannattaa tietysti koettaa aloittaa vapaita (vaikka viikonloppua) vasten. Niin mies saisi hoitaa pe ja la-yön, kolmas yö voi jo olla helpompi. 

Kesälomakin on aika hyvä sauma tällaiseen.

Jos ei ole puolisosta apua, niin itselle vain se päättäväisyys päälle plus korkeakauluksinen paita, ettei taapero tunge käsiä väkisin sinne paidan sisään. Ja unta sitten silloin kun lapsi nukkuu päivällä.

Meillä ei ainakaan Ruu herännyt siihen, että Remu huusi yöllä. Joten ei tarvitse ainakaan automaattisesti sitä pelätä, että kun pienempi huutaa rintaa niin koko talo herää yöllä ja kukaan ei lopulta nuku.

Siivoaminen ja muut jutut voi jättää varmasti tämän projektin ajaksi vähän vähemmälle, ottaa vaikka eineksiä avuksi jos tuntuu että ei voi levätä kun aina pitää ruokaa laittaa jollekin. Tsemppiä!

Nyt siis nukutaan


Nyt meillä siis nukutaan. On ihanaa, kun saan nukkua täysiä öitä.

Monet äidithän saa nukkua rauhassa yönsä, vaikka yhä imettäisi. Ja toisilla yöt ei rauhoitu, vaikka imetys olisi loppunut.

Jos yöt ei ole rauhoittunut, vaikka imetys on loppunut, niin ainahan näillä on kausia, jolloin voi hampaat valvottaa tai vilkkaat päivät tulee uniin.

Mutta kannattaa miettiä myös sitä, onko nukahtamisessa joku "apuväline" vai nukahtaako lapsi itsekseen. Minä uskon, että meillä molemmilla lapsilla on ollut sitä ongelmaa, että kun on nukahdettu esimerkiksi tissi suussa tai kädestä pitäen, niin kun lapsi havahtuu yöllä siihen, että käsi on hävinnyt, niin hän ei ehkä itse osaa nukahtaa ilman sitä uudelleen.

Mutta nyt kun Remu nukahtaa siihen viereen omia aikojaan, niin hän tuntuu nukkuvan aika lailla ongelmitta.

Moni on imetyksen lopettamisesta minulta kysynyt, ja siksi siis tällainen kertomus. Toivottavasti jollekin on tästä apua. Tuskin mitään uusia keinoja oli tarjota, mut ainakin vertaistukea siitä, että on muillakin joskus hankala lopettaa. Mutta meidän kohdalla se kannatti.

1 kommentti

  1. Meillä melkein 2v ja jouduin oman lääkityksen vuoksi lopettamaan kerrasta poikki imetyksen. Ja samanlainen tissitakiainen meidän lapsi oli. Vähentäminen ei ollut onnistunut ja yölläkin söi useampaan kertaan ja kipeänä nukkui tissillä yöt.
    Lopettaminen oli haastavaa, mutta olen helpottunut että se on nyt ohi, vaikka ihanaa se olikin ! Nyt meillä on nukuttu kokonaisia öitä , mitä en uskonut tapahtuvan vielä pitkään aikaan. Lapsi syö älyttömän paljon ja koko ajan on kiljuva nälkä. Olen onnellinen, että sain näinkin pitkään imettää , mutta nyt oli jo hyvä aika lopettaa, varsinkin nuo yöunet on tulleet äidille aika tarpeeseen melkein 2 vuoden valvomisen jälkeen.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä ja kommentista :)

Vanhemmat tekstit