Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kehittämisen kohde itsessä: kyky kestää vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Miten opetan sitä lapselle?

Pystytkö lukemaan ikäviä uutisia? 

Entä kunnon kauheudet, joita uutisissa näytetään, joudutko vaihtamaan kanavaa? Jos elokuva on ahdistava, voitko katsoa sen loppuun ilman, että menetät yöunesi?

Vai kuulutko meihin, joilla uutisten ja lehtien pahuudet tulevat vuosienkin takaa mieleen. Jos katson elokuvaa, jossa tulee ahdistava kohtaus, en ehkä pysty jatkamaan, koska mieltäni alkaa niin kovin painamaan ja tiedän tunteen tulevan myös uniin. En halua nähdä, että elokuvan henkilöille käy huonosti. 

Enkä ole voinut lukea kertaakaan uutisia esimerkiksi Eerikasta. En vaan voi. Pelkään liikaa sitä, mitä sieltä tulee vastaan. 

Liittyykö tämä kykyyn kestää vastoinkäymisiä ja kohdata ikäviä asioita myös omassa elämässä?
Sitä olen pohtinut viime päivinä. 

Olen useimmiten hyväntuulinen ja suhtaudun elämään positiivisesti. 

Mutta kun kelaan elämääni taaksepäin, huomaan, että olen vältellyt ikävien asioiden kohtaamista. Mieluummin pyyhin ne mielestäni, ja ajattelen, etteivät ne asiat siitä miksikään muutu, jos niitä pyöritän päässäni. Hyppään mieluiten yli, jos pystyn.


Jos jotain ikävää tapahtuu, enkä voi väistää sitä, muserrun ehkä enemmän kuin toiset. Koen vastoinkäymiset isompana kuin pitäisi. 

Olen kyllä hyvä keksimään uusia polkuja, ja miettimään uuden ratkaisun jos minulla on aikaa varautua asiaan. Mutta jos jotain sattuu äkillisesti, niin olen pulassa asian käsittelyn kanssa. 

En osaa puhua mieltäni painavista asioista. Alan myös todella helposti itkemään. 










Onko tämä herkkyyttä, vai oikea ongelma, johon kannattaisi kiinnittää huomiota ja koettaa kehittää tätä ominaisuutta itsessä? 

Olen aina kuitannut nämä ajatukset sillä, että olen "herkkä". Mutta se ei välttämättä ole oikea selitys. Ehkä minulla ei tosiaan ole kehittynyt tuo osa-alue tunne-elämässäni. 

Miten voin oppia sietämään pettymyksiä ja elämän pahoja asioita? 

Ja vielä tärkeämpää; miten kasvatan lastani kestämään pettymyksiä, jos itsekään en osaa sitä hyvin? 


Aika hyvä lista luullakseni löytyi lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren sivuilta. Tässä muutama referoitu ote sieltä, aiheesta " Miten lasta voi opettaa sietämään epäonnistumista?"



1. Tee lapsen kanssa arkisia asioita. Lapsi oppii sietämään arkea, aina ei tarvitse olla viihdykettä.





2.  Vastoinkäymisyydet kuuluvat elämään. Aikuinen antaa puheellaan ja teoillaan mallin lapselle.





3. Aikuisenkin keskeneräisyyden hyväksyminen: aina ei aikuinenkaan ole oikeassa. Oman käytöksen ja mielen hallinta vaatii harjoittelua, aina se ei onnistu. Samoin lapsen keskeneräisyyden hyväksyminen. Harjoitus vaatii paljon toistoja ja opitaan pikkuhiljaa. Lapsi oppii hitaasti, yksi asia kerrallaan sietämään pettymyksiä.





4. Optimismin opettaminen. Voi alkaa keksiä uusia vaihtoehtoja, kun pääsee pettymyksen yli. 





5. Aina ei saa haluamaansa. Vaali sääntöjä ja käytöstapoja. Vaikka lapsi reagoi tunteella, älä mene siihen mukaan. 





Sano ääneen lapsen tunne "Varmasti harmittaa!" 





6. Ole hyvä epäonnistujan malli itse. 





7. Älä palkitse lapsen itkua aina jäätelöllä. Älä moiti epäonnistuvaa lasta typeräksi tai tumpeloksi.





8. Käännä pian rakentavaksi: "Uusi yritys! Sinä onnistut!" 





9. Opeta aikalisä. Ei kannata toimia kuohuvan tunteen vallassa. 




Ruu on nyt siinä iässä, että kun asiat ei mene hänen mielensä mukaan, hän reagoi siihen itkulla. 

Nyt on siis hyvä aika minun ja Jussin kasvattajina opetella, miten meidän tulee opettaa Ruuta kohtamaan noita hetkiä.. Niitä kun tulee päivittäin :) Ehkä siinä samalla voin oppia itsekin jotain. 


Tunnistiko joku teistä itsensä? Onko samanlaisia herkkiksiä?

Ja miten te toimitte, kun lapsi haluaisi vaikkapa piirtää kanssanne, ja teillä on jotain tärkeää kesken. Joudutte sanomaan, että nyt ei äiti voi piirtää, ja lapsi alkaa itkemään kun pettyy. Mitä teette silloin?







10 kommenttia

  1. Kuulostaa tutulta. Mulla on usein tapana siirtää kurjat ajatukset syrjään, olla ajattelematta tai ajatella, että asia on jo ajateltu, vaikka oikeasti se on kesken jossain mielen perukoilla. Toisinaan hirvittää ajatuskin siitä, koska ne keskeneräiset ajatukset ryöpsähtää eteeni ja miten niihin reagoin.

    Olen yrittänyt opetella sanomaan ja puhumaan tunteet läpi, vaikka toisinaan käy niin, että alkaa itkettää ja silloin on helpompi olla hiljaa, hautautua vain ajatuksiinsa. Omasta mielestäni en ole herkkä, vaan herkkyys johtuu siitä, että en osaa käsitellä tunteitani/ajatuksiani kunnolla. Sen vuoksi ne on toisinaan parempi laittaa hyllylle kuin käännellä ja väännellä niitä, kun yrittää selvittää, mitä ne on. Prosessi on edelleen kesken, joten en osaa sitä kunnolla selvittää. Mutta tiedän, että asialle on kyllä tehtävä jotain oman itseni vuoksi.

    Toivoisin, että oma lapsi oppisi paremmin käsittelemään ja tunnistamaan tunteensa. Haluan, että hän oppii pettymäänkin ja ymmärtää, että asiat eivät aina mene toivotulla tavalla. Jos en pysty tehdä sitä, mitä lapsi haluaisi, ehdotan hänelle muuta tekemistä tai annan huutaa omaa pettymystään aikansa ja sitten lohdutellaan ja selvitetään, mitä tapahtui ja miksi lapsi pettyi. Aika näyttää, onko tämä toimiva kasvatustapa.

    VastaaPoista
  2. Olisi haluttanut lukea artikkeli, mutta sivu ei taitu kännykälle ?

    VastaaPoista
  3. Itse sain juuri kuulla, että sairastan SLE tautia. Loppuelämäni. Tänään olen miettinyt paljonkin noita asioita, mitä vielä on tehtävä ja miten lapsien kanssa tulisi tehdä eikä olisi aina jotain muuta..Tästä taudista kun ei koskaan tiedä mihin tämä menee ja onneksi minulla on vielä suht oireeton ja ties kuinka kauan olen tätä sairastanutkin jo.
    Tottakai vain pelkään, murehdin, mietin..., että joutuvatko lapseni kokemaan saman kuin itse ja elämään ilman äitiä, jos minulla käy vakavasti tämän kanssa. Millaista taistelua tämä elämä vielä tulee olemaan ja miten perhe,parisuhde,ystävät ja kaikki jaksaa..
    Ja lasten isä nyt ei ole kovin kummoinen, joten se aiheuttaa huolta jos minua ei ole. Minä olen se, joka pitää langat käsissä monen läheisen elämässä...Aivan kamalaa ja yritän peitellä täällä itkua.
    Olen kamalan itkuherkä ihminen, johtunee omasta menneisyydestäni. Olen herkkä, enkä muista että olisin ollut niinkään ala-tai yläaste aikaan..Äidin kuolema jälkeen varmaan minusta tuli tälläinen.
    Lapsille olen yrittänyt opettaa, että epäonnistuminen on vain opettavaista: virheistä oppii vaikka itkukin pääsisi. Elämästä pitäisi osata nauttia ja tehdä omanlainen, älkää siis koskaan muuttuko sen vuoksi jos joku sitä haluaa ja se on vastoin teidän omaa tahtoa. Toivon, että lapset ovat oppineet minulta rehellisyyttä, avoimuutta, rakastettavuutta..että voi puhua asioista ja sanoa mitä tuntee ja kokee. En halua, että he kasvavat koskaan kylmiksi ihmisiksi eikä olisi sympatiaa eivätkä osaisi näyttää tunteitaan.
    On aikoja ja tulee olemaan aikoja, ettei aina ole aikaa ( vaikka ihan varmasti olisikin) lapsien jutuille tai asioille..Näin oman sairastumisen myötä vain rupesin tänään miettimään, että miksi ei ole? Ei sitä vaan jostainsyystä aina ole.. Ei aina jaksa...
    Minulla on myös sama tuo, etten voi katsoa tiettyjä kauhuelokuvia, poliisiohjelmia tms kamalaa tosielämästä..vaikka luenkin lehdistä juttuja, joita ei pitäisi kun ne aina aiheuttaa ahdistusta. Nykyään yritän olla ne lukematta. Et ole siis ainoa.

    VastaaPoista
  4. Omassa työssäni isännöitsijänä huomaan myös varsin usein, että AsOy -maailmassa moni aikuinenkaan ei kykene peittämään pettymystään tai harmitustaan, jos asiat eivät mene just niin kuin he itse olisivat tahtoneet ja toivoneet. Ei aikuiset nyt ihan itkemään ala (paitsi joskus kyllä), mutta erittäin epäasiallista ja ei-aikuismaista käytöstä kyllä ilmenee varsin usein, ja aivan erityisesti nykyään on suosiossa ilmoitustauluille ilmestyvät nimettömät "heippa-laput", joissa on hyvin katkeran sävyisiä viestejä omille naapureilleen. Käsialasta ja sanavalinnoista sitten yritetään arvailla, että ketkä niitä kirjoittelee...

    VastaaPoista
  5. No toi on just sama kuin mulla!Mäkin oon koettanut jo opetella tuota taitoa puhua. Jussista on rauhallisena kuuntelijana tosi iso apu mulle.. Jos toisella ei ole malttia kuunnella, tai alkaa arvostelemaan, niin sitten tilanne vaan pahenee. Tuo itkeminen on aika ikävä juttu mun mielestä, kun sitä voi tapahtua tilanteissa, joissa pitäisi pystyä puhumaan vakavista asioisra yhteiskuntanormien mukaan ihan vakavasti (esim töissä tai lääkärissä), eikä itkeä.

    VastaaPoista
  6. Onpa harmi! Ekan kerran kuulen tuollaisesta, mullakin näkyy ihan normaalisti, tarkistin vielä kun luin kommenttisi! :(

    VastaaPoista
  7. Voi ei Tanja :( oon niin pahoillani :( Sä oot varmasti aivan älyttömän hyvä äiti! Ja toivon että sairautesi pysyy lievänä ja saat nauttia elämästäsi lastesi kanssa :) Itkuherkkyys on kyl vaikea asia.. Toisaalta en ikinä haluaisi, että sanoisin lapselleni, että ei pidä itkeä. Mutta tosiaan, siihen ei osata aikuisten itkiessä aina suhtautua oikein :(

    VastaaPoista
  8. Mulla tuo itku tulee varsinkin, jos tunnen itseäni kohdeltavan epäreilusti tai jos joku osoittaa empatiaa, esimerkiksi joku kysyy huolestuneena miten voin. Jos on murheita, ei silti haluaisi alkaa itkemään, mutta kun joku kysyy niin ei enää voikaan olla itkemättä, vaikka ei asiat oikeasti olisi niin huonosti, että pitäisi itkeä... Itselläni tuo pettymykseen suhtautuminen on enemmänkin juuri sitä, että koetan piilottaa pettymykseni, ja ohittaa asiat. Ei niinkään sitä, että purkaisin sitä sitten muihin epäasiallisella käytöksellä. Mutta saman asian eri muotoja varmaankin; ei osata kohdata vastoinkäymisiä.

    VastaaPoista
  9. Koetko myös positiiviset tunteet/asiat voimakkaammin kuin ehkä ihmiset normaalisti? Nimittäin tuo kuvauksesi voisi mielestäni viitata myös erityisherkkyyteen (HSP). Voit vaikka googlettaa noilla sanoilla niin löytyy tietoa ja testejäkin, oletko erityisherkkä. HSP ei ole mikään sairaus eikä sille ole diagnoosia, mutta muistaakseni jopa joka viides suomalainen on erityisherkkä. Herkällä ihmisellä hermosto reagoi tunteisiin normaalia voimakkaammin.. käy tsekkaamassa voisiko "oireet" sopia sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Vaikea sanoa? Ainakin innostun helposti.. pitää käydä lukemassa, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä ja kommentista :)

Vanhemmat tekstit