Lifestyleblogi

Miten parisuhde ja rakkaus kestää yli pikkulapsiarjen?

Mä kirjoitan harvoin tänne meidän parisuhteesta.

Kirjoitin viimeksi yli vuosi sitten, kerroin siitä, kun raskausaikana oli tosi vaikeaa.. En muista tarkkaan, mitä sanoin, mutta itkin monet illat kun mietin, onko tää elämä nyt tässä.

Raskaana ollessa hormonit on joka kerta tehneet mulle valtavan tarpeen erota. En tiedä miksi, mutta jokaisessa raskaudessa mulle on tullut sellainen olo, että en halua olla tuon ihmisen kanssa.

Mä uskon, että siinä on joku biologinen juttu, että nainen ajaisi miehen pois. Nyt on jo parempi olla. En ajattele eroa, päinvastoin, odotan tulevia vuosia.

Me ei olla koskaan oltu hyviä puhumaan, ja se on suuri haaste meidän suhteessa.

Nyt kun meillä on kolme lasta ja käydään vuorotellen töissä, on tosi vaikeaa löytää sellaista aikaa arjessa, että oltaisiin muutakin kuin isä ja äiti ja huoltojoukot.

Kolmen pienen kanssa päivät täyttyy heidän tarpeistaan. Mihinkään ei pääse kaksin. 

He tarvitsevat jonkun koko ajan olemaan läsnä, ja kun siihen lisätään vuorotellen töissä oleminen, niin onhan se ihan realistista, ettei aikaa hirveästi muuhun jää.

Kesällä olin eräänä lauantai-aamuna Vilin kanssa aamulenkillä, kun näin pariskunnan ajavan varhain tuosta keskustan läpi, kajakki auton katolla.

Silloin ajattelin haikeana, että joskus vuosien päästä mekin ollaan tuo pariskunta. 

Kun näistä vuosista selvitään, vielä joskus me voidaan lauantaina lähteä kaksin harrastamaan ja löytää asioita, joita olisi kiva tehdä yhdessä. Mulla on kova ikävä sitä, että pääsisin mieheni kanssa liikkumaan.

Haluaisin käydä pitkillä kävelylenkeillä maastossa, pelata huonoa tennistä, kokeilla uusia lajeja, mennä salille. Tehdä hyvää ruokaa yhdessä, ajan kanssa keskittyä johonkin.



Me olemme olleet yhdessä 9 vuotta, joista 5,5 vuotta on oltu vanhempia. Lapset on parasta, mitä elämässäni on koskaan ollut!

Olen välillä kipuillut tosi paljon, kun tuntuu että hukun äitiyteen - mutta en vaihtaisi mitään pois. Eikä hukkuminen ole mieheni eikä lasten syy, vain omani.

Kun hukkaa itsensä, eikä ole tavoitteita tai mitään odotetettavaa, tuntuu että väsyn ja tylsistyn.

Silloin helposti projisoin sen tunteen toiseen ihmiseen- vaikka eihän se hänen vikansa ole, jos minä olen itseni kanssa hukassa. Monesti on helppo syyttää toista siitä, että on omaan elämään tyytymätön. 

Minulla on vielä kova duuni siinä, että osaisin ottaa aikaa itselleni kodin ja töiden ulkopuolelta. Nyt, kun kaikki aika menee kotona tai töissä, se ei ole mahdollista.

Tällä hetkellä puolisossa on minulle tärkeimpiä piirteitä se, että hänkin puhaltaa arjessa yhteen hiileen.



Että me selvitään arjesta, vaikeista öistä, kiireisistä viikoista ja riidoista.

Molempien pitää olla sitoutunut tähän kaikkeen, ja arvostaa vielä sitä puolisoa siinä rinnalla.

Meillä on paljon vielä parannettavaa meidän suhteessa, mutta olen kyllä valmis myös tekemään asioita meidän suhteen eteen, koska tiedän, että puolisoni on kullan arvoinen.




Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Huh, mikä päivä takana 😁 Oli tosi kivaa, (toi Tildan onnellinen ilme 😍) storyn puolella näkyikin, että oltiin rannalla lasten kanssa ja paistettiin makkaraa. Mut on se aina myös aika rutistus olla kolmen tämmösen kanssa tollaisissa menoissa.. Tapahtumia riittää 🙄🙈 No, siitä hiekkaisena ja väsyneenä kotiin - vain huomataksemme ovella, että olen ottanut meidän vanhan kodin avaimet mukaan 🤔 Ei muuten mitään hätää, mutta mieheni on tänään yli yön työmatkalla 🙏. Eli soittoa huoltomiehelle, ja odoteltiin tunti että päästään sisään 😐 Siihen meni 40 e 💸 Ei ehditty viemään Ruuta jalkapallotreeneihin koska ei löydetty palloa, ja oltiin myöhässä jo muutenkin siinä vaiheessa kun palloa etsittiin. Kohta on mun lempiosuus edessä, eli kolmen pienen nukuttaminen yksin 💪🏻 Jes. Sit oonkin varmaan aika valmis sulkemaan silmäni itsekin. Hyvää yötä 😁 #vainäitijutut #kotiäiti #kolmelasta
Henkilön Miia (@miiametsoblog) jakama julkaisu