Olisin mieluummin poikien äiti

Meillä on kaksi tyttöä ja yksi poika.

Itse olen luonnollisestikin ollut tyttö ja kasvanut naiseksi. Naiseksi kasvu ei ollut helppoa. 

Jossain vaiheessa elämää luulin, etten välitä muiden mielipiteistä, ja teen asiat niin kuin itse haluan. Mutta viime vuosina olen katsonut asiaa toiselta kannalta ja tajunnut, että olen aina vain kaivannut kovasti hyväksyntää. 

"En välitä muiden mielipiteistä" oli vain kuorta, jolla suojelin itseäni. Tottakai minä välitän. Olen ihminen. 

Kasvamiseni naiseksi on ollut ihan hirvittävää hapuilua ja itsensä etsimistä. 

On vain sattumaa, etten ole joutunut isoihin ongelmiin. Olen ollut niin altis kaikelle mahdolliselle, mikä vain auttaisi minua saamaan hyväksyntää. 

Nyt minulla on kaksi pientä tyttöä kasvamassa. 

Toinen heistä alkaa olemaan siinä iässä, että äitille heitellään niskoja, kauneusjutut kiinnostaa, oma ulkonäkö kiinnostaa ja hän muodostaa voimakkaasti kuvaa itsestään. 

Minä mietin, miten voisin olla tälle tytölle paras mahdollinen tuki ja turva, miten ohjaisin hänet parhaiten kasvamaan lapsesta teiniksi, tytöstä vuosien aikana nuoreksi naiseksi?



Voi miten paljon toivon, että hän kasvaisi luottamaan itseensä, ja hän ei etsisi hyväksyntää joka puolelta, niin kuin minä tein. 

Voi kun hän uskaltaisi sanoa minulle mielipiteensä, kertoa virheensä ja kysyä apua, jos sitä tarvitsee. 

En tiedä, onko nykyään enää pojilla yhtään helpompaa kuin tytöilläkään - mutta luulisin, että maailma on keskimäärin yhä tytöille vaikeampi.

Toivoisin, että molemmat tytöt löytäisi jonkin harrastuksen, joka olisi heille tärkeä ja se kiinnostaisi läpi murrosiän, ja harrastuksesta löytyisi ystäviä. 

Ja jos saisin päättää, se harrastus olisi jotain, missä ei olisi kehon muoto tai hoikkuus tärkeää harrastuksen kannalta. Jotain missä keskitytään muuhun, kuin ulkoisiin ominaisuuksiin. 

Onneksi meillä on puolisoni. Hän on niin turvallinen ja vakaa, että hänestä on varmasti myös tässä iso apu. Mieheni on hyvä esimerkki lapsilleni siitä, millainen on kunniottava käytös mieheltä. 

Otsikossa sanon, että olisin mieluummin poikien äiti. 

Varmaan ehkä tiedätte, että olen oikeasti täydellisen onnellinen lapsistani, onpa he tyttöjä tai poikia. 

Mutta oman itseni kohdalla olen niin epävarman, osaanko minä, itse vajavaisena rakentaa kokonaisia tyttöjä?