Batman- seinämaalaus pojan huoneeseen

 Oon jo esitellyt tämän Batman- seinämaalauksen instassa ja blogin facebook- feedissä, mutta ajattelin tehdä siitä vielä postauksen tännekin, koska olen niin ylpeä siitä :D 


No, se ei ole ainut syy: Kaikki blogia lukevat eivät ole facebookissani tai instassani, joten siksikin kiva laittaa tästä tännekin kuvia. 





Eli tein tämän Batmanin Remun seinälle kesän alussa. Remu täyttää pian 5 vuotta, ja kaikki supersankarit on aika suosittuja tällä hetkellä. 





Inspiksen sain A4- kokoisesta Batman- seinätaulusta, jota sitten vapaalla kädellä matkin. Tein ensin lyijykynällä hahmotelman seinälle. Seinä oli valmiiksi keltainen. 


Sitten ostin sopivan sävyiset maalit, kaikkia pienen purkillisen ja aloin hommiin. Aloitin mustista ääriviivoista. Tavoittelin sarjakuvamaista tyyliä, ja tähän tarvitsin aika pieniä siveltimiä. Tietysti teippasin viereisen seinän nurkkauksen ja lattialistat ja lattiaa suojasin hiukan sanomalehdellä.


Jotta maalit ei sekoittuisi toisiinsa, tein aina yhden värin kerrallaan, ja annoin kuivua. Eli vaati vähän malttia, mulle hankalin osuus :) 



Tuli tosi kiva, ja kun en oikein tykännyt tuosta keltaisesta seinästä aiemmin, niin nyt tykkään! :) 




Suosittua