Lifestyleblogi

Kaakaobaari eli Hot Chocolate Bar, meidän tämän vuoden versio

 Pian vietetään meidän kuopuksen 3 vuotisjuhlia teemalla Joulu, ja synttäreitä varten valmistelin jo meidän tämän vuoden Kaakaobaarin eli amerikoista tutun Hot Chocolate Barin. 








Meidän aamiaiskaappi muuttui joulun alusajaksi herkkujen alttariksi, itseasiassa tein siitä vähän laajennetun version eli Kuumien juomien baarin. Samasta paikasta saa tarvikkeet kahviin, teehen, glögiin ja ihaniin jouluisiin kaakaoannoksiin. 



Meidän kaakaobaarista löytyy seuraavia: 


Kahta erilaista kaakaota, toinen perinteinen O'boy ja toisena minttusuklaajauhe. 


Kaakaobaariin tulee tarjoilun yhteydessä myös kerma, eli jääkaapissa säilytettävä valmis, pursotettava kermavaahto. Se toimii erinomaisesti kuumien juomien päällä, nopeaa ja helppoa. 


Juomaan voi jokainen annostella makunsa mukaan esimerkiksi strösseleitä, erilaisia keksipuikkoja, kinuskikastiketta, suklaakastiketta tai makusiirappia. Tarjolla on myös rusinoita ja manteleita glögin juojille. 


Pienet vaahtokarkit on kivoja kerman päällä. 





Vielä muutamia puutteitakin on, tulossa on vielä ohuen ohuet piparit ja suklaakonvehdit. 


Tää oli tietenkin viime jouluna ihan lasten suosikki :) 


Tildan joulusynttäreitä olisi tarkoitus juhlia lauantaina, toivottavasti hänen flunssansa menee vain ohi ennen sitä, että voidaan järjestää kutsut. Juhlia voi seurata instassa! :) 




Suosittua