Mitä meillä tehtiin Isänpäivälahjaksi - helppo ja edullinen vinkki, vielä ehtii!

Isänpäivänä on kiva tehdä jotain lasten kanssa, ja yleensä ollaan tehty niin, että ostan jotain jos hänellä on jollekin tarvetta ja lisäksi lasten kanssa jotain.


Me tehtiin tänä vuonna lasten kanssa Isänpäivälahjaksi t- paita, johon lapset piirsi itse omat kuvansa. Lopuksi minä kirjoitin siihen muistoksi lasten nimet ja iät, jotta vuosien päästä vielä muistaa, minkä ikäisenä kuvat on tehty :) 


Tekeminen oli ihan superhelppoa, ja onnistui hyvin myös 3 vuotta täyttävän kuopuksen kanssa. 


Tähän tarvitaan vain musta tekstiilitussi ja t- paita. Jos haluaa värejä käyttää, niin mikä ettei, tekstiilitusseja on eri väreissä! Meidän 5 tussin setti maksoi jotain 4 euron paikkeilla ja t- paita oli 6 euroa. 


Sitten tarvitaan silitysrauta, jolla kuva kiinnitetään, jotta se kestää pesua. 



Piirtäminen tehtiin niin, että minä pidin kangasta napakasti paikallaan kun lapset piirsi yksi kerrallaan. Muutenhan se kangas venkuloisi alla mahdottomasti ja ehkä lapsella menisi hermokin, kun ei onnistuisi. 



Mun mielestä tästä Isänpäivälahjasta tuli superhieno, toivottavasti meidän perheen isi tykkää kans! :) 






Lapsetkin on tosi ylpeitä lahjasta, ja eivät malta odottaa sunnuntaihin! :)



Lue myös edellinen DIY- postaukseni, kun tein tämän kukkakoristeen seinälle! :) 



Tule seuraamaan instassa, niin pysyt mukana näissä kaikissa vinkeissä... siellä aina vinkkaan postauksista! Tulossa paljon ihania joulujuttuja.



Suosittua