Lifestyleblogi

Smartumin setelit äkkiä käyttöön

Muistutus tässä muille huonomuistisille:

Huomenna menee taas tuhansien ja tuhansien tuhansien edestä Smartumin kulttuuriseteleitä vanhaksi. Käyttäkää ihmeessä ne esimerkiksi ensi vuoden konsertteihin, teatteriin,  (Lippupalvelun tai Lippupisteen kautta esimerkiksi), tai liikuntasarjakortteihin! Älkää antako niiden mennä umpeen ja roskiin!

Ruu ja minä käytiin tänään Elinan ja hänen vauvansa kanssa uimassa Turun Caribialla, ja samalla ostin noilla omilla vanhentuvilla Smartumeillani kymppikortin kylpylään. Ylihuomenna nekin kulttuurisetelit olisivat olleet jo vanhentuneita, eli eivät minkään arvoisia. Lisäksi ostin lipun Voice of Finlandin live-lähetykseen keväällä Logomoon.

Itselläni on joskus mennyt noita vahingossa pyykkikoneeseen ja sitä kautta hukkaan, mutta vanhaksi ei sentään koskaan. Mutta aika monella menee! Luin uutisista, että Smartumin kulttuuriseteleitä menee vuosittain MILJOONIEN edestä käyttämättömänä vanhaksi, jolloin tietysti Smartum kuittaa nämä rahat omaan taskuunsa. Ihan käsittämätöntä.

Joten nyt tarkistamaan päiväyksiä noista lappusista, ja äkkiä huomenna liikunta- ja kulttuuriostoksille! :)



Arki tuli taloon

Enpä olekaan näin pitkää blogilomaa pitänyt kotimaassa ollessa varmaan ikinä! Samoin koko somemaailma on ollut puolestani 99-prosenttisesti tauolla. Teki ihan hyvää ja sai miettimään sitä, kuinka paljon mulla täällä arjessa lapsen kanssa on myös somekaverit mukana.

Oon Ruun kanssa normaalisti tosi paljon kaksin kotona, ja tällöin esimerkiksi facebookissa kavereiden kanssa juttelu on arkipäivien ainoa kosketus muihin aikuisiin ihmisiin, ennenkuin Jussi tulee töistä. Tämä siksi, kun asutaan joukkoliikennereittien ulkopuolella ja meillä ei ole toista autoa. Varsinkin samaanaikaan vauvaa vuosi sitten odottaneet ovat olleet mulle tärkeää juttuseuraa päiviin, joten kiitti teille naiset :)

Mutta nyt, kun Jussikin oli lomalla töistä 5 päivää putkeen, oli oikein hyvä sauma olla vähemmän luuri kädessä ja keskittyä ottamaan hänestä kaikki irti :)

Kerroin teille viime postauksessani, että meillä on joululomalla tarkoitus aloittaa yövieroituksen opettelu Ruun kanssa. Kerron siitä toiste vielä paremmin, kunhan ollaan päästy loppuun asti asiassa, mutta varsinkin jouluaattoa edeltävänä yönä tässä talossa ei nukkunut kukaan, koska Ruulla sattui hampaiden tulo taas niin kovasti ja puruleluja kannettiin pakastimesta aamuyön pikkutunteina tytön järsittäväksi. Ihan jäätävää huutoa... Voi raukka!

Vieroitus ei ole itkettänyt lähellekään sen vertaa kuin ikenet. Eli suhtkoht hyvin on vieroitus mennyt, ja en tosiaan vaadi Ruulta vielä kuin kokonaiset 4,5 tuntia ilman rintaa yöllä! Sekin olisi jo luksusta, jos sen saisin tulevaisuudessa nukkua putkeen! :)

Yöriehumisia lukuunottamatta tai juuri niiden vuoksi, meillä otettiin koko joululoma tosi rennosti ja lepäillen.Raksahommia ei tehty yhtikäs mitään, syötiin vaan suklaata joka välissä ja ulkoiltiin ja köllöteltiin sohvalla, katottiin leffoja ja käytiin sukuloimassa. Just hyvät viisi päivää :)

Ylihuomenna vaihtuu vuosi ja se otetaan vastaan meillä kotona ystävien kanssa. Lämmitetään palju ja sauna, ja takkaan laitetaan myös tuli tinoja varten. Raketit jää meiltä tänäkin vuonna ostamatta, ne ei oikein sovi koirien kanssa yhteen :)





Tämä kuvaa hyvin meidän joululoman tunnelmia :)





Nämä joulun kulkuset lähti matkamuistoksi Barcelonasta








Iskän kanssa välipalabanaania sohvalla





Jouluaaton poseerausilme (purulelu mukana!)





Jekku auttoi pakettien kanssa





Ruun paketit avattiin vasta joulupäivän aamuna, kun hän oli illalla siihen liian väsynyt kun kotiuduttiin :)





Taapero jouluaamuna





Ei mitään parempaa, kuin lunta ja aurinkoa jouluna!





Ulkoilun jälkeen nokkaunet sylikkäin





Toi kukka on vaan niin kaunis :) Kiitos siitä ystävälle!



Ainut mitä jäi joululomalla tekemättä, mikä olisi pitänyt ehkä tehdä, olis ollut pidempi hetki mulle irti Ruusta. En oo ollut aikoihin hänestä tuntia pidempään erillään, joten voisin joku päivä lähteä vaikka kaupungille ja salille ja jättää Ruun Jussin kanssa vaikka kolmeksi-neljäksi tunniksi! Katotaan, jos lauantaina vaikka. Se voisi tehdä tosi hyvää :)

Mukavaa uutta viikkoa kaikille ja kiitos tosi paljon kun olette lukenut blogia! ♥

Olenko ainut kenellä ei ole yhtään joulutunnelmaa?

Musta tuntuu, että edessä on ihan normaali viikko, paitsi että ei ole, koska aiotaan aloittaa joulun pyhinä yövieroitus, joten tavallistakin unettomampia öitä tiedossa.

Mutta siis joo, mulla ei ole ensinnäkään yhtään "joulustressiä", eikä sellaista oloa, että jotain erityistä pitäisi tehdä, että saapuisi joulu. Tai tehdä jotain jouluksi.

Ehkä tää johtuu väsymyksestä? En mä tiedä.

On musta mukava, että nyt on joulu tulossa, koska se tarkoittaa enemmän vapaapäiviä Jussille, eli enemmän aikaa perheen kesken. Kaikki muu sitten on sellaista extraa.

Ehkä se joulukuusi sitten tekee joulun, kuka tietää! :)

Nyt kuitenkin laitan blogin jouluksi lomille. Kerron sitten miten meidän yövieroitus meni ja tuliko joulu munkin mieleen :)


Hyvät joulut kaikille lukijoille :)






Huonoin kakkuinnovaatio ikinä

Mun yks lempipuuhia leivonnassa on omien kokeilujen tekeminen. Suurin osa näistä resepteistä mitä blogissa olen jakanut, on omia, ja hyvin onnistuneita.

Nyt kuitenkin kävi ihan toisin, eli kokeilu ei olisi voinut paljon enemmän mennä pieleen  :D

Mulla oli ajatus kahden hyvän yhdistämisestä: Tiikerikakun pehmeys ja mukava kahvikakkumaisuus pohjana, ja päälle ihanaa juustokakkua. Eiks ajatuksena voisi olla ihan hyvä?






Tarkoitus oli tietenkin kertoa täällä blogissa sitten resepti ja kertoa että hyvää oli.

Mutta ei, nämä kaksi ei todellakaan toimineet yhdessä! Juustokakkuhan piti hyydyttää kylmässä, ja tiikerikakku meni siinä vaiheessa tiiviiksi ja eihän se kylmänä muutenkaan ole edukseen.






Lisäksi kuorrutin tiikerikakun suklaalla, koska ajattelin, että se estää juustokakun kosteutta vetistämästä tiikerikakkua. No, se suklaa kovettui (tietysti) kivikovaksi jääkaapissa ja leikkaaminen oli yhtä helppoa, kuin kakun sisällä olisi kivi.






Ja vielä yksi aikamoinen moka ajattelussa: Laitoin juustokakkutäytteeseen suklaaströsseleitä, kun ajattelin että suklaahippuset siellä seassa olisi kivoja... No DAAA, eihän ne ole SUKLAATA vaan jotain ihan muuta, joten ne sulivat täytteeseen ja maistuivat ihan makeutusaineelle ja täytteestä tuli kamalan väristäkin :'D Sitä korjasin sitten mustaherukkamehulla. Loppuväri oli ihan kiva.

Urheasti jatkoin ja koristelin kakun pöytään mun ja miehen maisteltavaksi. Oli pahaa :D






Eli ei tässä muuta kuin uusia kokeiluja kohti vaan nöyrästi, ja onneksi en tehnyt tätä esimerkiksi joulupöytään vieraille :)

Jos joku keksii paremman tavan yhdistää juustokakku ja tiikerikakku, niin saa vinkata!
Tiikeriraitainen juustokakkuhan tuolla mun resepteissä jo on, ja se olikin tosi hyvää. Sitä voin suositella juhlapöytäänkin :)






Aletärpit; Racoonia ja muita herkkuja nyt halvalla :)

Jos eilen ihmettelin kummastelin kuusien tuomista sisälle milloin missäkin, niin tänään mietiskelin, että onpa niin sanotut välipäiväalet aikaistuneet!

Käytiin tänään Raision Myllyssä ostoksilla, ja ale on kyllä jo vahvasti jokapuolella.

Ja sellaisissakin artikkeleissa, joita oikeasti tosi moni ostaa vielä viikonloppuna pukin konttiin! Esim lelut oli alennuksessa Myllyn Prismassa, samoin tosi paljon juhlavaatetta lapsille. Eli ei yhtään huonompi idea jättää jouluostoksia viimetippaan, jos jollekin niin pääsee käymään ;)

Lasten muoti mua tietysti vähän kiinnostaa, joten siitä muutama tärppi tässä! :)

Nettiostokset ei enää taida ehtiä pukin konttiin, mutta ale on käynnissä esimerkiksi Boozt.comissa *, jossa alessa esimerkiksi tämä pikku tyttöjen ihanuus uudeksi vuodeksi ;)






Ja esimerkiksi Racoonin takkeja ja muita ulkovaatteita löytyy todella paljon 50-70 % alennuksella, joka on jo halvempi kuin mitä yleensä ihmiset noista kirppiksiltä pyytää! Kuvan takki täällä. *






Tämä Phister & Philinan ihastuttava mekko -50 % täältä! *





Ja jottei pelkästään tytöille, niin tätä suloista Ubangin t-paitaa löytyy -50 % myös sinisenä :) Eli niinsanotusti poikavärissä :) tästä.






Ja jos ei tee mieli lastenvaatteita, niin on siellä 70 prossan alea myös naistenvaatteissa. Miehille taisi olla -53 % paras tarjous! :D ..Mut miehethän tienaa monesti enemmän, kuin naiset, niin ne ei tarvitse yhtä hyviä alennuksia ;D


Mitä kuuluu, Ruu? (Ja eka video leikeistä! :) )







Ihan uusi kuolalappu testissä Tirsokkaalta!




Ruu on vuoden vaihtuessa 11 kk vanha pikku ihminen. Luonne ja taidot kehittyvät koko ajan hurjaa vauhtia, ja melkein päivittäin saadaan olla esittelemässä Ruun isälle jokin uusi juttu hänen palatessa töistä. Nyt on harjoiteltu tällaista vuoropuhelua: 





Minä: "Mikä sinun nimi on?" 


Ruu: -"UUUUU" :D 





On melko huvittavan kuuloista kun hän koettaa sanoa nimensä :) 






Ruulla ei ole ollut neuvolaa 8 kk jälkeen, ja seuraava on vasta yhden vuoden neuvola. Tämä pitkä väli siksi, kun meillä ei oikeastaan ole mitään syytä tarkisteluihin, kun Ruu on kasvanut normaalisti käyrällään ja voinut hyvin.

Ihmettelin itseasiassa tätä pitkää väliä, ja kysyin jo neuvolasta, onko meille unohdettu antaa aika, mutta näin se kuulemma täällä menee, jos ei sit tarvetta erikseen tule :)





Ruu pitää minut jatkuvasti skarppina. Hän kiipeilee ja availee laatikoita ja minä koetan olla skarppina, ettei  mitään sattuisi. Melkein joka päivä kuitenkin sattuu jotain! Joko sormi jää johonkin oven/laatikon/kaapin väliin kun hän aukoo ja sulkee niitä eestaas, tai sitten hän kolhii itseään joko muuten vaan tai kaatumalla/tipahtamalla jostain.





Myös Jekun ja Punkin takia täytyy olla koko ajan tarkkana. Ruu menee noin sata kertaa päivässä taputtelemaan Ruun turkkia ja nojaamaan Punkkiin. Jekku yleensä makoilee sohvalla, ja Punkki jossain vauvan lähellä, joten siksi varmaan Punkki päätyy useammin Ruun "hellyyden" kohteeksi.





Ruu koettaa tosi paljon saada Punkin leikkimään kanssaan. Hän menee Punkin luo jokin lelu kädessään, ja joko heiluttaa sitä Punkin edessä tai nakuttaa sillä Punkkia selkään tai naamaan. Tottakai menen näihin heti tarkkailemaan, ettei Punkki innoissaan ota kiinni Ruun kädestä.

Yleensä Punkki malttaa olla ottamatta lelua Ruun kädestä, mutta joskus menee tuollaiseksi, niinkuin kuvissa. Ja tuohon Ruu pyrkiikin, eli haluaa että Punkki ottaa lelun.





Hampaita ei ole tullut vieläkään lisää, vaikka musta tuntuu, että niitä on tehty jo pari kuukautta. Ruu kuolaa tosiaan koko ajan, ja haroo varsinkin öisin naamaansa tuosta suun alueelta.

Kaipailin jokin aika sitten uusia kuolalappuja Ruulle, niitä ei oikein meinaa kirpulta löytyä, ja halusin mieluiten kotimaisia. Nyt niitä löytyi täältä!

Yritys on nimeltään Tirsokas, ja sen takaa löytyy Mikkeliläinen käsityöläinen, joka valmistaa myös kaikennäköistä muuta, kuten kestovaippoja, pipoja, torkkupeittoja ja kantoliinoja. Kuoseja on tosi paljon erilaisia, me tilattiin tuo kuvassa näkyvä Prinsessa-kuosi ja pari eläinaiheista. Ovat varmasti kuvissa myöhemmin, jos tällä tavoin kuolaaminen jatkuu! :)



























Ota nyt, otatko?














Ja sit naurattaa kun on niin kiva koiran kanssa leikkiä :D


Ruu on viimeisen kuukauden aikana alkanut hirveästi tykkäämään musiikista, ja alkaa heti hytkymään kun musiikkia alkaa soida tai äiti laulaa :D Se on hauskannäköistä, kun esimerkiksi hän konttaa muina miehinä, ja kun musa alkaa, hänen täytyy pysähtyä paikalleen nytkyttelemään musiikin mukana :D

Ruun lempiruokia on maustamattomat jogurtti, viili ja rahka. Aika ylläri, että maitotytölle maistuu kiinteistä parhaiten maitotuotteet! Lisäksi jäisiä marjoja on nyt ollut kiva vedellä, auttaa varmaan ikeniin. Lihaa hän syö parhaiten kokolihana, ja kala ei vielä oikein uppoa.. tosin suostuu maistamaan, kun hänelle juttelee, että maista vähän.

Ruu nukkuu yleensä kahdet päikkärit päivässä, herää 8 aikoihin aamulla, tekee kakat pottaan joka aamu ja syö yhä öisin rintaa perhepedissä.

Jos haluatte katsoa Ruun ja Punkin leikkiä videolta, niin tässä näkyy aika hyvin, kuinka hän kutsuu Punkkia leikkimään :)







Joulukuusi sisään aattona vai jo aiemmin?

Olen viime päivinä huomannut blogimaailmassa, instassa ja facebookissa, että monilla on jo joulukuusi sisällä, ollut jo tovin! Ja olen vähän yllättynyt :) Onko tää joku länsisuomalainen juttu, vai jenkeistä rantautunut uusi ilmiö vai mitä?

Meillä nimittäin lapsuudenkodissani joulukuusi laitettiin aattoaamuna olohuoneeseen ja koristeltiin. Mulle se oli osa jouluaaton parhaita juttuja :)

Mietiskelin asiaa oikein siltä kantilta, että minkäslainen linja meillä nyt otetaan? Täytyy vielä jutella Jussin kanssa, mutta tällä hetkellä olen sillä kannalla, että tehdään niinkuin olen kotoa oppinut, eli aattoaamuna kuusen koristelu :)

Miten teillä tehdään, ja miten teidän lapsuudenkodeissa on tehty? Jos teette nyt eri tavoin, niin miksi?

Mullakin kyllä houkuttaisi jo viikonloppuna hakea kuusi, mutta toisaalta, viikonloppuna voi vielä paneutua kunnon joulusiivoukseen (ja sataan muuhun asiaan) ja jättää kuusihommat myöhemmäksi.

Viime vuonna meidän kuusi oli tällainen:






Halusin pitää sitä pitkään sisällä vielä joulun jälkeen. Kuusi oli ihana! Tykkään runsaasta koristemäärästä ja mitä kimaltelevampaa, sitä parempaa :D


Valmiiden huoneiden esittely, osa 6: Keittiö

No niin, puolentoista vuoden asumisen jälkeen meidän keittiö on siinä kunnossa, että sitä kehtaa esitellä :)

Muutoin se on ollut valmis, mutta liesituulettimen 4 metriä korkea poistoputki on ollut paljaana!
Saatiin viime viikolla siihen vihdoin asentaja. Tämäkin työ sovittiin jo syyskuun lopulla, ja oli varmaan kymmenes paikka mistä sitä kysyttiin vuoden aikana. Kiireisiä miehiä, hyvä että töitä riittää :)

Ja tietysti tätä kuvaamista varten piti tehdä pieni aamusiivous, koska sattuneesta
syystä meillä on aina jotain leluja tai harsoja vähän jokapuolella
roikkumassa ;) Mutta siivous on hyvä välillä tehdä, vaikka sitten
blogitekstiä varten jos ei muuten! :D

No niin, eli asiaan.

Keittiön kiintokalusteet ovat Isku keittiön valmistamat, ja ovimalli on mattapintainen Kuura.

Keittiön asennus oli helppoa, koska keittiö toimitettiin kaapit valmiiksi kasattuina, ja itse piti sitten vaan kiinnittää ovet ja laatikot ja sellaista. Juttua asennuksesta aikojen takaa löytyy täältä: Keittiö viittä vaille valmis.

Tässä näkymä eteisestä tullessa.












Keittiön työtasot ovat Iskun kautta myös, Tulikiven valmistamaa komposiittikiveä.

Altaana valkoinen Silgranit-allas. Altaan puhtaana pitämisestä kerroin täällä: Rakastan taikasientä!






Keittiöön tuli taas talveksi tuo tähtimatto, kesällä siinä onkin ollut sellainen pirteä keltavalkoinen matto :)






Hana on Gustavsbergin Coloric.






Liesi, uuni ja jääkaappi ostettiin esittelykappaleina alesta Iskusta. Mikro ja astianpesukone ostettiin myöhemmin messuilta, koska niissä ei ollut aletuotteita tuolloin Iskusta saatavana halutunlaisena :)

Mikrossa ja uunissa löytyy lapsilukot.






Keittiön ruokapöytä on myös Iskusta. Se on nimeltään Kari, ja saatiin se 150 eurolla, ovh:n ollessa kuusinkertainen. Syy halpaan hintaan on pieni nirhama yhdessä kulmassa. Aika hyvä löytö :) Tuolit ostettiin samalla käynnillä ja Iskusta myös.






Lattia alakerrassa on leveää laminaattia.









Keittiöstä on käynti lasiterassin kautta takapihalle, ja portaita pitkin yläkertaan.






Kalusteissa on pääasiassa laatikostoja. Emme halunneet kaappeja, koska laatikoilla tila on helpompi hyödyntää. Tai no, onhan tiskialtaan alla roskakaappi :)

Saarekkeesta saatiin maksimaalinen hyöty, kun toisella puolella on syvät laatikot ja toisella puolella hyllyt ja liukuovet :) Tällöin saarekkeesta ei jää yhtään tilaa hyödyntämättä ja ovathan lasiliukuovet kauniit tälle olohuoneen puolelle :)












Näkymä olohuoneeseen päin.


Pöydän yläpuolella killuu Ikean valaisin. Jatkoin sen johtoa muutaman metrin pidemmäksi. Katossa on lisäksi 5 kpl Illuxtronin 11 watttisia led-valaisimia. Lisäksi riippuvalaisimen paikkoja on vielä saarekkeen yllä sekä 4 kpl työtason yllä. Siihen luultavasti tullaan laittamaan valaisimet lähiaikoina, kun vaan saisi aikaiseksi ostaa valkoista kangaspäällyisteistä valaisinjohtoa :)





Aamupalalla.


Laitoin keittiön ikkunan taakse joulukuusen koristenauhaa tuomaan edes vähän talvista tunnelmaa.

Tuo ikkuna altaan takana on mun oma toive talon suunnitteluvaiheessa, ja siinä on se hyvä puoli, että koska ikkunaa ei saa kokonaan auki ilman, että irroittaa hanan, niin ei varmaan tule pestyä sen ikkunan sisäpintoja turhan usein :D






Me tehdään joka päivä ruokaa, ja leivonkin melkein viikoittain. Keittiössämme on paljon laskutilaa ja työskentelytilaa, ja ollaan kyllä oltu siihen tosi tyytyväisiä.

Jos nyt voisi jotain muuttaa, niin ehkä siirtäisin tuota ikkunaa 20 senttiä jompaankumpaan suuntaan, niin, että allas olisi yhä ikkunan yhteydessä, mutta että ikkunan saisi halutessaan auki ilman hanan irroitusta! :D Mutta en muuta keksinyt, vaikka kuinka koetin äsken miettiä.

Olen siis tosi tyytyväinen, että pidettiin suunnittelussa meidän oma mielipiteemme yläkaapittomuudesta ja kaikesta muustakin. Tuli juuri sellainen keittiö, kuin haluttiin :)