Lifestyleblogi

Rv 17. 4D -ultrassa käyty ♡ vauva voi erinomaisesti, ja sukupuolikin nähtiin jo ♡

Rv 17 alkoi tänään ♡

Tämä viikkoi alkoi jännittävissä merkeissä, kävimme nimittäin yksityisellä 4D - ultrassa kurkkaamassa vauvaa :)

Koko perhe oli paikan päällä mukana, ja alkuun Remu ja Ruu jaksoivat hienosti olla paikallaan ja katsella, mutta vissiin oli liian tylsä esitys heidän makuunsa, kun pian piti päästä lasten leikkipaikan ääreen.

Vauvalle tehtiin siis nyt rakenneultra, jossa katsottiin kaikki samat asiat, joita myöhemmin katsotaan siinä kunnallisessa rakenneultrassa joskus 20 raskausviikon paikkeilla.

Ja hirvittävän ihana oli nähdä, että pienellä oli kaikki kohdallaan, kasvu oli ihan täsmälleen viikkoja vastaavaa ja kaikki rakenteelliset ominaisuudet olivat kunnossa!


En nyt tarkkaan kaikkea muista, mitä siellä katsottiin, mutta esimerkiksi huuli näytti normaalilta, ei pitäisi siis olla huulihalkiota, aivojen rakenne näytti siltä miltä piti, sisäelimet, sydän ja sen virtaukset, selkäranka, jne.

Tänään meillä siis alkoi rv 17, eli kasassa on 16+0 raskausviikkoa. Aika hyvin jo ♡

Olen jo tuntenut muutamia potkuja, varsinkin silloin jos olen kyykyssä, tai muutoin vauvan mielestä varmaan tyhmässä asennossa, hän potkaisee äitiä :D

Vauva on nyt noin 16 cm pitkä, hoikka vonkale, eli painoa on noin 135 grammaa.

Ruuta jännitti eniten, joko vauvan sukupuoli paljastuu.

Hän on kirjoitellut vauvalle kortteja päivittäin, niissä on piirretty Ruu ja vauva käsi kädessä, ja kannessa on "tekstiä", jossa kuulemma lukee esimerkiksi näin "Tervetuloa vauva, olet rakas vauva. Kiitos kun leikit minun kanssani vauva. Rakastan sinua vauva" 

Olen aina ihan tippa silmässä, kun hän tulee esittelemään minulle piirtämiään kortteja ♡

Ja paljastuihan se sukupuoli. Nyt voisi vihdoin siis alkaa ostelemaan jotain pikkuruista vaatetta.. Mutta ei mulla ole kiire. Katsellaan sitten myöhemmin :) Nyt on hyvä olla näin ja keskittyä vatsan kasvuun :)

Jos jotain kiinnostaa, niin 4D maksaa tuolla 160 euroa näillä viikoilla ja tosiaan, hyvin näki jo rakenteita :) Sieltä saa mukaansa muistoksi myös DVD:n. Jos haluaa kysellä lisää, niin minut saa hyvin kiinni instan ja facebookin tai gmailin kautta!

Olen voinut hienosti. Olen kyllä lihonut, siitä voin syyttää mm. tekemättömyyttäni. Helteet, migreeni ja voimakas allergia on saaneet minut tosi laiskaksi. Ei yhtään tee mieli rehkiä, ei pinnistellä eikä ponnistella. Ihan täysin vain laiskottaa. Allergia on ollut välillä ihan jäätävää!

Ja vaikka en ole fyysisesti itseä paljon rasittanut, niin ruokahaluni on kyllä kohdillaan; katsokaa vaikka tätä aamupalaa, jonka ihan helposti sain uppoamaan. Eli masu on kyllä kasvanut, eikä pelkästään vauvan tai turvotuksen takia, vaan koska olen syönyt enemmän kuin kulutan.


Ensi viikolla ajattelin aloittaa salilla käymisen.

Remu ja Ruu aloittavat puistotoiminnassa, ja Remun ikäinen saa olla siellä 1,5 tuntia, jonka aikana minä voisin piipahtaa puiston lähellä olevalla salilla :) En olekaan salilla ollut ainakaan puoleen vuoteen kertaakaan eli ihan aihettakin olisi.

Hei, tervetuloa seuraamaan minua instassa ja facebookissa myös :)




Menopelit kesään - potkulauta ja potkupyörä

Kaupallinen yhteistyö Jollyroom

No nyt on potkulauta ja potkupyörä lenkkeilyn menopeleiksi!

potkulauta ja potkupyörä

Ruu sai keväällä innostuksen potkulautailusta, ja nyt oli aika kokeilla, pysyisikö innostus myös jos sellaisen saa omaksi. Monestihan lelut ja vempaimet kiinnostavat hirmu paljon, kun ne on kaverin luona, mutta kotosalla niillä ei kauan jakseta leikkiä :)

potkulauta ja potkupyörä

Tämä Jollyroomin potkulauta on tämän ikäiselle sopiva ensimmäiseksi potkulaudaksi - se on tukeva, kolmipyöräinen ja tadaa - Ruun lempiväriä :D

Takapyörästä löytyy jarru ja pyöristä löytyy vilkkuvat led-valot.

Potkiminen on lähtenyt aika hyvin käyntiin, vaikka ei olla vielä monelle lenkille ehditty.


Potkupyörä

Potkupyörä tilattiin alunperin itseasiassa Remulle! 

potkulauta ja potkupyörä

Mutta koska se on hänelle vielä hiukan iso, hän harjoittelee toistaiseksi lähinnä potkulautailua iskän tuella ja Ruu saa ajella potkupyörällä - se on tietenkin säädettävä ja näin sopii hyvin 4 vuotiaan käyttöön.

Remun jalat ei ihan vielä yllä maahan, mutta ehkä jo syksyllä! :)

potkulauta ja potkupyörä

Kesäpäivien iloksi meille tuli myös tämä keinulauta, me sanotaan sitä pomppukeinuksi :) Tämä ei vielä toimi Remun kanssa, mutta Ruu voi keinua sillä samanikäisten ystäviensä kanssa!



Mennäänkö teillä potkupyörällä vai polkupyörällä mieluummin? Vai potkulaudalla kenties? :)


Voita Salmiak Studion kotimainen Leather Wing Detail -olkalaukku!

Yhteistyössä Salmiak Studio

Kesä tietää monille illanviettoja, häitä, valmistujaisia ja muita ihania juhlia. Nyt on mahdollisuus voittaa itsellesi kotimaisen Salmiak Studion kierrätetystä vintage-nahasta ja uudesta pellavasta valmistettu olkalaukku, joka toimii myös clutchina, kun pitkän hihnan irroittaa.



Leather Wing Detail -olkalaukku on ihan täydellisen kokoinen moneen menoon; sinne mahtuu helposti yhtäaikaa lompakko, aurinkolasit, puhelin ja vaikka puuteri ja huulipuna!

Laukku on sopivan kokoinen myös monille tablettitietokoneille. Laukun arvo on 75 €.



Olkalaukku on valmistettu Suomessa ja sen valmistuksessa on hyödynnetty vanhan nahkavaatteen nahkaa. Kaunis ja kestävä pellava tulee Belgiasta.

Salmiak Studio on Tampereella toimiva laukku- ja asustemerkki. Merkin tuotteita pääset tarkastelemaan tämän linkin takaa.

Osallistu tämän upean kotimaisen käsityön arvontaan Facebook-sivuillani täällä!


Suoritan arvonnan 29.5. ja ilmoitan arvonnan voittajan Facebookissa tämän julkaisun alla :)



2 erilaista, helppoa murupaistosta: toinen tuoreille marjoille seuraksi ja toinen pakastemarjojen kanssa uunin kautta!

Edellisestä pataleipä-reseptistä tuli jo monet palautteet, että olette aamulla herkutelleet tuoreella leivällä sen ohjeen ansiosta! Kiitos palautteesta, ihana kuulla että moni sai ilon tästä reseptistä!

Tänään jakoon lähtee kaksi helppoa tarjottavaa; vaikka vieraille, kun äkkiä haluaa jotain hyvää tehdä kahvipöytään, mutta ei ole aikaa kohotteluihin eikä halua sotkuakaan keittiöön tehdä.

Ensimmäinen näistä on erityisen hyvä kaveri tuoreille, kotimaisille marjoille, joiden kausi onkin juuri nyt alkamassa. Niitä on kiva ostaa kotiin ja vaikka tarjota kesävieraille, mutta mitä seuraksi? Tämä helppo paistos tekee marjojen tarjoamisesta astetta herkullisempaa kahvin seuraksi. Ja siis tietysti vaniljajäätelö kruunaa kaiken.

Toinen näistä toimii ympäri vuoden pakastemarjoin tai vaikka omenasta tehtynä.

Ollaan tehty tätä monta vuotta, resepti tuli joskus postissa joidenkin mainosreseptien mukana. Tosi helppo, seuraksi kun nostaa vaikka jäätelöä niin saa herkun ja edullisen tarjottavan. Yks mieheni lemppareista. Tähän on kiva näin kesän lähestyessä tyhjentää esimerkiksi pakasteesta puolukkajemmat yms jos on jotain jäänyt.

Eli pidä pakastimessasi koko kesän ajan vaniljajäätelöä, kaapissa kaurahiutaleita, sokeria ja voita, perusjuttuja :)

Miksi nämä on muistamisen arvoiset reseptit?

Molemmat näistä on hyviä siksi, että ovat helppoja (sekoitus ja uuniin), nopeita (alle puolessa tunnissa molemmat valmiit tarjottavaksi) ja näiden aineksia löytyy helposti kaapista. 

Jos fariinisokeri on loppu, sen voi jättää pois - toki maku hieman kärsii, mutta ei ole katastrof! :)

Murupaistos marjoilla

Pohja:
1,5 vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl fariinisokeria
100 g voita 

täyte:

4 dl pakastemarjoja 
1 rkl perunajauhoja

Laita uuni 225 asteeseen. 

Sekoita jauhot, hiutaleet, sokeri ja rasva nopeasti seokseksi.

Voitele uunivuoka ja laita sinne marjat. Minä käytin nyt esim 1 dl puolukoita, 1 dl mustaherukoita, 2 dl mustikoita. Kirpeitä marjoja on kiva laittaa vähän sekaan tuomaan pirteyttä makuun!

Ripottele taikina marjojen päälle. Paista noin 20-25 minuuttia uunin keskiosassa, kunnes pinta on saanut hiukan väriä. Anna jäähtyä hetki ja tarjoa jäätelön kera. 


Murupaistos tuoreiden marjojen seuraksi

noin neljälle

50 g voita
1 rkl fariinisokeria
1/2 dl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen, sulata voi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita kauraseos esim irtopohjavuoan tai muun vuoan pohjalle, tämä annos riittää hyvin noin 20 cm halkaisijan olevaan vuokaan. 

Laita vuoka uunin keskitasolle 10 minuutiksi, niin, että murupaistos saa hieman väriä pintaan. Tarjoa tuoreiden marjojen ja vaniljajäätelön kanssa. 


Joko olette syöneet tämän kesän mansikoita? :) 

3 ihanaa kesämekkoa

Nämä kolme mekkoa on kaikki samanmallisia, lempparimallini tällä hetkellä! Peittää kivasti turpoavaa keskivartaloa, joka ei ole vielä "kiva vauvamasu", vaan sellainen epämääräinen löllö :D

Nämä kaikki kolme tilasin henkkamaukalta netin kautta.

Tilasin ensin M-kokoisena, mutta se olikin aika tosi reilu, ja näissä lähtee silloin valumaan tuo pääntie liikaa. Joten ei kannata tilata ainakaan isommassa koossa, kuin normaalistikaan, koot ovat näissä aika reiluja.

Mun lemppari näistä ehkä on tuo raidallinen, se on jotenkin niin reipas ja vähän merihenkinen. Käy kivasti kesään. Musta versio taas toimii siinä hyvin, että se on helppo yhdistää kaikkiin asusteisiin ja takkeihin tms. Myös hieman hoikentava vaikutus :D

Tää malli on ihanan kepoinen lämpiminä päivinä, kun tuuli pääsee puhaltelemaan helmoihin.

kesämekko off shoulder mekotMenevät varmasti koko kesän, vaikka masu kasvaisi kuinka.
Jaaha, Vili-koira näköjään kaivoi samalla vadelmapenkkiä. Jäi kiinni itse teosta :D

kesämekko off shoulder mekot

Tässä sinisessä on oikein kunnon hörhelö tuossa rinnuksilla, mutta jotenkin tykkään siitä! Kivan tyttömäinen :) 

kesämekko off shoulder mekot



Mun bravuuri; helppo ja vaivaton - pataleipä

Ajattelin tällä viikolla julkaista teille 3 ihanaa, helppoa ohjetta.

Niistä ensimmäinen on luotto-ohjeeni, sellainen, jota olen tehnyt jo vuosia. 

Teen tätä lasten synttäreille, kun meille tulee kavereita kylään, viikonloppuisin.. Ihan milloin vain, ja aina se menee käsistä.

Tämä eka ohje on pataleipä.

Ohje on jostain ehkä 5 vuoden takaa Me Naiset -lehdestä, mutta siitä hiukan muunneltu, koska on huomattu, että helpommallakin pääsee herkulliseen lopputulokseen.

Pataleipä on siitä ihana, että jos haluaa aamuksi valmista, tuoretta ja lämmintä leipää, niin illalla vain sekoitetaan nopeasti puukapustalla tai vaikka haarukalla ainekset sekaisin ja aamulla laitetaan 50 minuutiksi uuniin. 

Tai jos haluaa lämmintä pataleipää iltapalalle, niin laita tämä taikina aamulla nousemaan ja illalla heität uuniin noin tunti ennen syömistä :)

Ei paljon helpompaa ole. Ja oikeasti, suurin osa syöjistä ihmettelee, miten hyvää tää leipä voi olla :)

Pataleipä helppo leipä, vaivaamaton leipä


Ps. Minä käytän aina oikeita mittalusikoita, joten jos käytätte sellaisia kahvilusikoita ohjeessa niin en tiedä miten tulee :)

Pataleipä

8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
4 dl kylmää vettä
1/4 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa

1. Sekoita isossa muovikulhossa jauhoihin suola ja kuivahiiva, lisää kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi. 

Laita kelmu kulhon päälle 12-15 tunniksi ja jätä huoneenlämpöön. 

2. Kun aika on kulunut, pistä uuni lämpiämään 225 asteeseen, ja laita sinne kannellinen uuninkestävä pata tai kattila. 

Kun uuni on kuuma, ota kattila uunista, öljyä pohja ja reunat kevyesti ja heitä pohjalle ohut kerros kaurahiutaleita tms hiutaletta (estämään tarttumista) ja kumoa taikina pataan.

Laita kansi päälle ja uuniin 30 minuutiksi. 

3. 30 minuuttia myöhemmin, poista kansi ja anna leivän olla vielä 20 minuuttia. Pataleivän pintaan saa tulla kaunis väri. 

4. Kumoa leipä ritilälle jäähtymään. Anna jäähtyä, koska kuuma leipä on aika mahdoton leikata :) 

Seuraavaksi voisin laittaa jakoon ihanan, rapean ja helpon murupaistoksen, jota tarjosin kesän ensimmäisten kotimaisten mansikoiden kanssa! 

Seuraa myös instassa ja facebookissa :) 




Rv 15 alkoi ♥️

Rv 15 alkoi tänään, eli mittarissa on nyt 14+0 raskausviikkoja.

Oloni on hyvä, jopa erinomainen. Helteetkään ei oikeastaan haitanneet, nukuin hyvin ja ruoka maistuu tosi hyvin.. Ehkä liikaakin :D Koko ajan tekisi mieli syödä.


Viikko sitten käytiin nt-ultrassa, ja silloin kirjoittelin, että minulta oli otettu NIPT-testit, mutta olin ihan omiani luullut - en tiedä miten päädyin neuvolan puheista tällaiseen ajatukseen :D 

Ehkä hän jutteli siitä, että nykyään otetaan se testi sitten, jos on aihetta jatkotutkimuksiin, ja mulla on mennyt osa ohi korvien :)

Mutta siis, seulontaverikokeet otettiin ja ei ole riskiä niiden mukaan, eikä myöskään niskaturvotusta ollut sen vertaa, että olisi aihetta epäilykseen Downista.

Eilen oli neuvola, jossa katsottiin verenpaine (hyvä) paino (noussut alusta noin 4 kiloa) ja kuunneltiin vauvan sydänäänet, hyvät nekin :) Liikkeitäkin olen alkanut jo tuntea! 

Lisäksi neuvolassa kyseltiin parisuhteesta - Miten meillä menee, onko hellyyttä, onko kahdenkeskistä aikaa, onko riitoja, millaisia riitoja, onko rahahuolia jne. Jotenkin hieman ahdistavaa olla siinä vieraan ihmisen tentattavana tällaisista aiheista :)

Toinen vaan tuijottaa sua ja kyselee, parisuhteen asioista niin teki mieli sanoa, ettei ne kuulu tänne, mutta työtäänhän hän vaan tekee, tiedän :)

Tämän lisäksi hän kyseli peloistani - huolestuttaako minua keskenmeno tai muut komplikaatiot. Kerroin rehellisesti, että olen niiden suhteen mielestäni realisti, eli tiedostan, että mitä vain voi yhä sattua. Mutta ettei ne silti varjosta raskaudesta nauttimistani, ei tosiaankaan! :)

Rv 15

Vauva on näillä viikoilla keskimäärin noin 10 senttiä pää-pylly-mitaltaan, ja siihen jalkojen pituus päälle. Meidän vauvan jalkapohjat olivat viikko sitten jo sentin mittaiset, eli aika isot suhteessa muuhun vartaloon :)

Vauvamme vastasi reisiluun pituuden perusteella (tämä on kuulemma tarkin vauvan ikää määrittävä mitta) täsmälleen laskettua aikaansa vastaavaa. 

Istukka minulla on takaseinässä, niinkuin oli Remustakin. Ruun aikana istukka oli edessä, ja tunsin hänen liikkeensä paljon myöhemmin ja heikemmin, kuin Remusta.

Kahden viikon päästä menemme 4D ultraan kurkkaamaan vauvaa vähän tarkemmin, aivan ihana nähdä hänet oikein kunnolla! ♥️

Nyt menen pihalle, siellä on ihana sateenjälkeinen raikkaus. Alan levittämään kuorikatetta puutarhaan ja kaivamaan mansikoille paikkoja multaan. Hyvää liikuntaa :)

Seuratkaa myös instassa, siellä tälläkin hetkellä esimerkiksi arvonta käynnissä! :) Ihana kotimainen lastenvaatemerkki arpoo kanssani vapaavalintaisen ylä-ja alaosan. Menkää osallistumaan! :) 



Meillä ei käytetä aurinkorasvaa

Minä olen tehnyt sen valinnan, että lapsillemme ei käytetä aurinkorasvaa. Joskus olen ostanut esimerkiksi etelänmatkalle mukaan rasvaa, mutta nekin ovat jääneet yksittäisiksi käyttökerroiksi.

Tässä kerron hieman syistä, miksi olen päätynyt tähän ratkaisuun. 

Remu on alle kaksivuotias, ja alle kaksivuotiaille ei suositella aurinkorasvojen käyttöä lainkaan, joissain lähteissä puhutaan jopa kolmevuotiaista.

Olen lukenut hormonihäiritsijöistä ja partikkeleiden imeytymisestä lapsen verenkiertoon, mutta myös siitä, että lapsille suunnattujen tuotteiden pitäisi olla turvallisia.  

Onko muita, joiden on vaikea tietää, mihin pitäisi uskoa? 

Suoja pitkähihaisista vaatteista, kun UVI on yli 3

Olen päättänyt, että lapsemme käyttävät pitkähihaisia vaatteita ja hattuja ollessaan ulkona. Erityisen varovainen olen välillä 10-17, jolloin UVI on 3 tai enemmän.

Eli aamulla ja illalla annan lasten olla lyhythihaisissakin ulkona jonkin aikaa. UVI lukemia voi tarkastella täältä.

Lisäksi pahimpaan aikaan, eli 11-15 välillä pyrin pitämään lapsia enemmän varjon puolella, ja esimerkiksi pitämään päikkärit tällöin (varjossa) ja sijoittamaan ruokailuhetket sisällä tähän väliin. Näin lapset välttyvät pahimmalta säteilyajalta ihan luonnostaan.

Ruu (4 vuotta) tietenkin välillä kiukuttelee, kun haluaisi olla ulkona lyhythihaisissa, mutta olen sanonut tiukasti, että ei käy. Olen kertonut, että aurinko polttaa päivällä ihoa ja siltä pitää suojautua.

En halua ottaa riskejä kemikaalien kanssa

Koska en osaa luottaa ristiriitaisiin tietoihin, mitä aurinkorasvoista kerrotaan, en halua ottaa riskiä levittelemällä niitä viikkokausia lasteni iholle.

On paljon helpompi huolehtia, että hihat ovat pitkät, lierihattu päässä ja ohjata hiukan varjompaan. Nyt tosi kuumalla (melkein 30 astetta varjossa) paidat ovat olleet ilmavia, mutta aika ohuita, joten niiden suoja on hiukan heikompi ja tiedostan tämän.

Silloin, kun asteet on 20 paikkeilla, on pidetty paksumpiakin housuja ja esimerkiksi verkkatakkia lasten päällä.

Lapsen ihon suojaaminen auringolta aurinkorasvoilla.

Uimavaatteina meillä on UV-suojatut puvut, pitkähihaiset.

Lisäksi rasvaa pitäisi oikeasti olla kunnon kerros, jotta siihen voisi luottaa, eivätkä ne anna lupaa pidentää auringossa oleskelun aikaa tai suojaa syövältä. Lisäksi niitä pitäisi lisätä uusi kerros 2 tunnin välein.

Tähän mennessä olemme selvinneet näillä menetelmillä erittäin hyvin, ilman minkäänlaisia ihon punoituksia. Joten luottavaisin mielin ollaan.

Eli tiivistettynä: Pitkät hihat, päässä leveälierinen hattu, pahimpaan aikaan (11-15 välillä) enempi sisällä oleskelua, ja mielellään muutenkin enempi varjon puolella.

Jutun kuvissa on aamu, ja siksi vielä mennään lippiksellä ja Ruulla ei ole vielä housuja jalkojen suojana.

Lapsen ihon suojaaminen auringolta aurinkorasvoilla.

Meidän heikko lenkki

Heikoin alue meillä on aurinkolasien käyttö! Kumpikin lapsista heittää ne koko ajan menemään, ja siksi se unohtuu ja jä helposti pois. Tiedän, että lapsen silmät pitää suojata auringolta ja koetan tässä asiassa kyllä parantaa.

Lierihattu onneksi on paksu ja suojaa jonkin verran, mutta silti lasit olisi hyvä oppia pitämään päässä.


Ensimmäistä kertaa otan jonkin tehtävän tosissani - en enää halua luovuttaa

Eilen vietettiin Äitienpäivää. Meillä oli mukava päivä, eniten toivon tällaiselta päivältä sitä, että touhuamme perheenä yhdessä.

Äitienpäivä sai minut ajattelemaan asioita taaksepäin. Kaksi lasta, yksi masussa tulossa lisää. Ei itsestäänselvyys, äitiys ei koskaan ollut haaveeni.

Vaikka lapsista en haaveillut, äitiys on ensimmäinen asia elämässäni, jossa olen halunnut suoriutua oikeasti hyvin. Olen koko ikäni ollut alisuorittaja ja luovuttaja - jos on tullut haasteita vastaan, minä siirryin eteenpäin uusiin vesiin.

Olin jo yli kolmenkymmenen, kun minulle tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että minä voisin haluta äidiksi. Sitä ennen olin elänyt aina ajatuksessa, että en ole äiti-tyyppiä, en nähnyt tulevaisuutta lasten parissa.

Kun sain ensimmäisen lapseni, minulle tuli voimakas ahaa-elämys. En tiedä mistä se johtui, mutta tiesin, että tätä minä haluan.

Yhtä lailla kun lapseni tarvitsevat minua, minä tarvitsen lapsiani. Olisin puolikas ihminen ilman heitä.

Lapsien kanssa ei tee mieli luovuttaa. Tässä ihmissuhteessa en ole siirtymässä eteenpäin, kun vaikeuksia tulee. Päinvastoin, valvottuina viikkoina olen ajatellut, että minä olen vahva ja minua tarvitaan - lapseni tarvitsee minua. Ehkä minä tarvitsen tätä tunnetta, että minua tarvitaan - olen jollekin tärkeä.

Niinpä Äitienpäivä on minulle kiitollisuuden päivä. Ei päivä, jolloin minua pitäisi erityisesti kiittää äitinä olosta, vaan minä kiitän siitä, kun saan olla äiti.

Olen lasten saanut kasvaa ulos itsekkyydestäni, joka on osaksi johtunut siitä tunteesta, että ei minun tarvitse sitoutua mihinkään.

äitienpäivä



Kodin myyminen - itse vai välittäjän kautta?

Kuten kerroin talvella, meillä on kodin myyminen edessä.

Ajankohdaksi myynti-ilmoituksen laittamiselle päätettiin kesä, koska silloin meidän tontti ja rakennettu piha pääsee tietenkin parhaiten oikeuksiinsa :)

Nyt se kesä sitten on käsillä. Kevät meni nopeasti ja kodin myymistä on sulateltu pikku hiljaa - välillä on tullut kieltämättä sellainen olo, etten oikeastaan halua, mutta koska perustelut on niin järkisyitä, ei tunteille voi antaa valtaa tässä asiassa.

Mutta aletaanko kotia myymään omin voimin, vai pitäisikö käyttää välittäjää?



Välittäjä veisi helposti yli kymppitonnin

Jos myymme kotimme välittäjän kautta, joku toinen hoitaa näytöt, sopimukset, ja välittäjä kantaa myös vastuuta kauppojen sujumisesta oikein.

Välityspalkkio on kuitenkin aika muheva. Nopealla vilkaisulla palkkio menisi omakotitalomme kohdalla 3-4 % väliin, edullisin vaihtoehto taisi olla kymppitonnin pintaan ja kalleimmat vaihtoehdot lähempänä 16 000 euroa.

kodin myynti ilman välittäjää

Onhan se iso raha. Ja se on pois se myyjältä, että ostajalta. Jos saisimme kodin myytyä itse, voimme tulla hinnassa heti alaspäin.

Oletteko te saaneet itse myytyä?

Uskaltaako kukaan ostaa taloa ilman välittäjää?

Jos kaikki kuntotarkastuspaperit ja muut on kunnossa, niin onko siinä silti jotain riskejä? Kysyn siis ihan mielenkiinnosta, koska pian meidän täytyy tehdä päätöksiä.

Mihin olette laittaneet ilmoituksia? Muita vinkkejä?

Jos olette myyneet kotinne itse, mihin olette laittaneet ilmoituksen ja muitakin vinkkejä saa antaa!

Me odotellaan vielä varmaan ainakin kuukausi, jos ei parikin, eli kiireellä emme ole lähteneet liikkeelle, vaan aiotaan vielä viimeistellä esimerkiksi kesken olevaa autotallin ulko-asua.

Autotalli valmistui viime kesänä ja siinä on esimerkiksi sokkelissa vielä puuhaa. Tällaiset pitää tietysti hoitaa ennen myyntiä pois :)


Jos talo ei mene kaupaksi

Entä jos talo ei menekään kaupaksi.. Sehän on aina mahdollista.

Toisaalta se olisi helpotuksen huokaus, ei sitten lähdettäisikään täältä, kodista jossa on lapset syntymästä asti kasvettu. Kuulostaa varmaan hassulta, kun sanon että helpotus :D

Jotenkin järkyttävän iso asia luopua tällaisesta. Olen muuttanut elämässäni varmaan 30 kertaa, eikä ne muutokset ole koskaan tuntuneet vaikealta. Mutta tämä pelottaa - entä jos jälkikäteen kaduttaa, että luovuimme tästä kaikesta?



Linnanmäki on auki taas! Voita lippupaketti Lintsille!

Yhteistyössä Linnanmäki

Me käytiin keskiviikkona Lintsillä!

Linnanmäki 2018 uutuudet ja aukioloajat

Uskotteko, kun sanon, ettei minnekään ollut jonoa, sen kun vaan kävelee laitteesta toiseen? :)

Linnanmäki 2018 aukioloajat ja uutuudet




Linnanmäki eli Lintsi on ollut jo jonkin aikaa auki, ja tällä hetkellä siellä on meneillään Sirkuskarnevaali 13.5. asti! 

Sirkuskarnevaali tuo puistoon nykysirkusta, akrobatiaa ja taikureita. Sirkuskarnevaalin päivittäinen ohjelma löytyy täältä.



Me ajeltiin täältä Turun suunnasta pienemmän päiväuniaikaan, ja päästiin perille sopivasti juuri ennen laitteiden aukeamista. Käytiin heti ensimmäisenä syömässä lounasta Lintsiburgerissa ja täysillä mahoilla oli kiva lähteä kiertämään puistoa.

Ruu on nyt ensimmäistä kesää yli 100 senttinen, niinpä hänelle aukesi pääsy moneen uuteen laiteeseen! Hän oli niin rohkea, meni jopa ihan yksinäänkin hurvittelemaan :)

Remu ei tietenkään päässyt ihan yhtä lailla menemään, kuin isosiskonsa, mutta kyllä hänkin pääsi nauttimaan kunnolla.

Mihin kaikkeen lapsen pituus riittää?

Täällä Linnanmäen sivulla Laitteet pääset laittamaan lapsen pituuden, ja näet mihin kaikkiin laitteisiin hänen pituutensa riittää :) Kätevää!

Ekana näkyy, mihin hän pääsee yksinäänkin, ja sen jälkeen, mihin pääsee huoltajan seurassa :)

Remu kävi esimerkiksi samanikäisen kaverinsa kanssa kaksin istumassa Pienoiskarusellin kyydissä.

Pienoiskarusellista löytyy mm. kuvassa oleva rekka, jonka ovet saa kiinni ja näin pikku pojatkaan ei ihan heti pääse nousemaan kyydistä.



Lisäksi Remu pääsi kanssani Rumpukaruselliin, Rekkaralliin ja Vankkuripyörään.

Enemmänkin laitteita olisi ollut tarjolla, mutta kun kello oli neljä, Remun silmät alkoi lurppasemaan ja oli aika lähteä kotiinpäin :)



Ruun kanssa kävin lisäksi Hepparadan kyydissä ja Ruu kävi itsekseen Merirosvolaivassa.



Tämän kauden 2018 uutuus Lintsillä on Pellen Talo. 

Seuraavalla kerralla lähdetään ehdottomasti koko perheen kesken koko päiväksi, jolloin mieheni saa olla välillä Ruun kanssa laitteissa ja välillä minä :) Näin Ruu pääsee useampiin laitteisiin. 

Aukioloajat

Linnanmäen tämän kesän aukioloajat löydät täältä. Samoin linkin takaa löydät muuta yleistä infoa. Esimerkiksi sen tiedon, että Lintsiltä saa lainaksi rattaita panttia vastaan. 

Voita Linnanmäen lippunippu! 

Arvon Instagram- tililläni Lippunipun! Nippu sisältää 6 laitelippua, arvo 39 €.

Käy osallistumassa instagram.com/miiametsoblog

Paras aamupala mitä lapselle voi tarjota

Aamiainen on päivän tärkein ateria - ainakin, jos se on näin terveellinen ja ravitseva, kuin tämä on.

En vain keksi, mikä muu voisi olla yhtä hyvä setti? :) 

Minä teen tosi usein meidän lapsille aamiaiseksi tällaisen smoothien. Se on helppo, nopea, täyttävä, monipuolinen ja uppoaa hyvin.

Teen smoothien aina litran mittaan, ja surautan sauvasekoittimella sekaisin. Siitä riittää meille kolmelle hyvä annos jokaiselle, ja viikonloppuna lisätään vähän aineiden annoskokoa ja perheen iskällekin riittää.

Laskin nyt, mitä tällainen meidän 3 aamupalapirtelö suunnilleen maksaa, ja tutkin myös, mitä kaikkea ravintosisällöltä siinä on. Nämä on ~suunnilleen~ laskelmia.

Hinta tulee paljonkin alaspäin, jos olisi marjat omasta pakasteesta. Valitettavasti me olemme jo syöneet valtavat marjavarastomme ja joudumme ostamaan mansikat ja mustikat :) Mut vois rahat huonompaankin mennä!

smoothie reseptejä aamiainen lapselle

Mitä laitan smoothieen? 

Meidän resepti on melkein joka aamu tämä: pari tosi kypsää banaania (kypsyys on ehdoton!) yksi avokado, pari desiä mustikoita, pari desiä mansikoita, pari desiä maustamatonta jogurttia, kaksi kuutiota pakastepinaattia, raaka kananmuna.

Jos avokadot on loppu, laitan ruokalusikallisen rypsiöljyä tuomaan hyviä rasvoja. Avokado on kuitenkin yleensä mukana, se sisältää monipuolisesti kivennäis-ja hivenaineita, joita öljyssä ei ole.

Lisäksi heitän monesti kapselin verran maitohappobakteeri-valmistetta mukaan. 

Aamupalasmoothien hinta

Laskin, että koko setin hinta on vajaa 3,5-4 euroa, jos ostaa marjat kaupasta. Jos pääsee omilla marjoilla, pääsee puolet halvemmalla eli aamiaispirtelön hinnaksi tulee noin 2 euroa. 

Jos haluaa säästää, niin voihan laittaa vaan toista noista marjoista. Silloin banaanin kypsyys on tosiaan tärkeää, jotta pirtelöstä tulee hyvänmakuinen. Mansikan ja mustikan ravintosisällöt eroaa jonkin verran, mansikassa on paljon enemmän C-vitamiinia, mutta ei muutoin mitenkään ratkaisevasti toinen ole toistaan parempi :) 

Kalleinta ovat tietenkin marjat ja avokado.

smoothie aamiainen lapselle resepti

Smoothien ravintosisältö

Laskin koko setin  ravintosisällön, noin suunnilleen. Meillä käytössä jogurtti, jossa 2,5 g rasvaa, joka tuo noita tyydyttyneitä rasvoja mukaan.

Koko annoksessa on 

kaloreita 580 kcal
rasvaa 29 g (tyydyttyneet 8 g tyydyttämättömät 19)
hiilihydraatteja 65 g
proteiinia 20 g

kalsium 430 mg (50 % ~aikuisen päivittäisestä saantisuosituksesta )
rauta 5 mg (25 % )
kalium 1900 mg (100 %)
magnesium 150 mg (50 %)
fosfori 420 mg (50 %)
sinkki 2 mg (5 %)
seleeni 25 µg

folaatti 180 µg (50 %)
C- vitamiini 130 µg (200 %)
A-vitamiini 250 µg (20 %)
E-vitamiini 8 mg
B12 vitamiini 1,5 µg (70 %)
D-vitamiinia 1,5 µg
K-vitamiini 100 µg

Ravintokuitua noin 8 g.

Lapseni annos tästä oli noin 1/4 osa.

Vertailun vuoksi
 40 g kaurahiutaleita:
Proteiini 5 g, hiilihydraatit 22 g, rasva 3 g.
rautaa 2 mg, sinkkiä 1,3, kalium 50 mg, magnesium 52 mg, folaatti 18 µg, kalsium 18, fosfori 180 mg

Maitolasi 2 dl:

70 kcal, 8 g proteiinia 0 rasvaa, 10 hiilihydraatteja.
kalsium 360 mg, kalium 320 mg, magnesium 24 mg, fosfori 180 mg, seleeni 5 µg, sinkki 1 mg
folaatti 8 µg, B12 0,8 µg, C- vitamiini 2,5 mg, A-vitamiini 1,6 µg, D-vitamiini 2 µg.

Kaurapuuro-annokseen saa tietysti marjoilla aika paljon lisää vitamiineja, mutta sellaisenaan puuro on jokseenkin mielestäni yliarvostettua.

Mitä jää puuttumaan

Näin nopeasti katsottuna smoothie-aamupalassa puuttumaan jää melkein kokonaan D-vitamiini.

 B12-vitamiinia saa parhaiten maksasta, kalasta, lihasta ja maidosta joten meidän tapauksessa Ruu tarvitsee sitä purkista.

Sinkkiä tarvitaan kasvuun ja kehitykseen, ja puute aiheuttaa kasvun hidastumista. Sen parhaita lähteitä ovat täysjyvävilja, pähkinät ja naudanliha. Meillä noista Ruulla jää liha pois, joten koetan esimerkiksi cashew-pähkinöillä lisätä saantia.

D-vitamiinin tarvetta meillä täytetään purkista, vaikka sitä tulee jonkin verran myös margariinista. Mutta ei millään täyty muuten päivittäinen tarve.

Miksi tämä kiinnostaa minua näin paljon

Tutkitteko te muut päivittäisi tarpeita, omassa tai lastenne ruokavaliosta?

Minua nämä kiinnostaa aika paljon. Kun lapsi ei syö lihaa, joutuu vähän pähkäilemään mistä saisi korvaavat vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet.

Yllättävän vaikeaa on saada rautaa, D-vitamiinia ja B12 lisättyä lapsen ruokavalioon riittävästi. Varsinkin kun lapsi nirsoilee.

Onko teillä muilla nirsoja lapsia, ja miten lisäätte ravintoon sisältöä? Ja mitä kalkkivalmisteita käytätte lapsille?

Joko seuraat instassa? Siellä myös aika usein mun smoothie-vinkkejä ja muita reseptikokeiluita :)





Mahtava kohde lapsiperheille: Hotel Sveitsi Hyvinkäällä

Kaupallinen yhteistyö Hotel Sveitsi

Lapsiperheen lomalla tarvitaan aktiviteetteja, ja sitä parempi, mitä helpommin ne on saatavilla. 

Minun mielenkiintoni Hotel Sveitsiä kohtaan heräsi, kun luin, että sieltä löytyy samasta yhteydestä hotellin kanssa Ravintola TilaSuperpark, Sveitsin uimala, leffateatteri, huonepakopeli, Seikkailusveitsi- seikkailupuisto, Fitpark- liikuntakeskus ja kauneushoitola. 

Kaikki tämä käytännössä saman katon alla - eli tekemistä tarjolla aamusta iltaan! 

Me vierailimme Sveitsissä ensimmäisen kerran pääsiäisenä. 

Otimme silloin kahdeksi yöksi huoneen, jotta ehdimme touhuta kunnolla. Koska reissu meni silloin niin mukavasti, menimme viime viikonloppuna uudestaan!

Itseasiassa otimme anopinkin mukaan, jotta pääsemme samalla reissulla kaksin leffaan käymään mieheni kanssa:)

Hotel Sveitsi Hyvinkäällä kokemuksia

Päätin samalla yllättää anopin, ja ostin hänelle yllätyksenä jalkahoidon heti reissumme alkuun. Kevyet jalat olisi varmasti tarpeen myöhemmin illalla, kun hän sai juosta kahden lapsen perässä Superparkissa :) 

Ravintola Tila

Jalkahoidon jälkeen menimme syömään Ravintola Tilaan. Tämä ruokailu meni itseasiassa aivan täydellisesti ajoitukseltaankin; Remu nimittäin nukahti päiväunilleen juuri varauksemme alkaessa :) 

Olin hieman aiemmin vähän jännittänyt, miten mahtaa ruokailu mennä, kun Remu osoitti väsymyksen merkkejä. Väsyneen 1 -vuotiaan kanssa ravintolassa on joskus nimittäin koettu ja se ei ole hirvän rentouttavaa :) 

Mutta tällä kertaa Remu siis nukkui rattaissaan ja me saimme syödä 3 ruokalajia kaikessa rauhassa, melkein 2 tuntia ravintolassa istuskellen! Ihanaa, ihanaa, niin rentouttavaa. 

Minä otin alkuruuaksi landesalaatin kanalla, pääruuaksi valkosipuli-yrttivoilla siveltyä kanaa ja jälkiruuaksi annoksen nimeltä Mummuni mun. Sen söin pääsiäisenäkin, ja se oli niin ihana, että pääsi uusintakierrokselle tällä kertaa!

Hotel Sveitsi Hyvinkäällä kokemuksia



Jussi söi pääruuaksi härkää ja jälkiruuaksi saman kuin minäkin :)


Ruu otti alkuruuaksi omppusiilin, ja pääruuaksi ranskiksia, jälkiruuaksi lasten jäätelöannoksen keksimuruilla ja kinuskikastikkeella.


Edellisellä kerralla (se kun Remu oli kiukkuinen ruokailussa) lapsille tuotiin lastenkirjoja siksi aikaa, kun odottelimme ruokia. Hyvä palvelu!

Aivan ihanat ruuat, voin suositella vilpittömästi! 

Leffaan kahdestaan - lapset Superparkiin

Ihan paras idea ottaa anoppi mukaan lomalle ;) Ruokailun jälkeen veimme anopin ja lapset Superparkiin, ja itse lähdimme leffaan! 

Ruu ja Remu ovat käyneet Sveitsin Superparkissa ennenkin, eli edellisellä reissullamme. Silloin itseasiassa kävimme Superparkissa kahtenakin päivänä, ostimme seuraavalle päivälle edullisen toisen päivän lipun. 

Tällä kertaa jätimme siis lapset sinne, ja niin he viettivät siellä illan sulkemisaikaan asti! Aika oli kuulemma mennyt hyvin nopeasti.

Hotel Sveitsi Hyvinkäällä kokemuksia

Täällä Hyvinkään Superparkissa on itseasiassa tosi paljon tehtävää ja koettavaa myös näin pienille, kuin Remu ja Ruu. Remuhan on nyt 1 v 8 kk ja Ruu 4 vuotta. 

Heidän lemppareitaan olivat kiipeilyvuori, josta lasketaan liukumäkiä alas, pienten omat trampoliinit, minigolf-rata jossa soi musiikki ja erilaiset pallonpelaamis-alueet. Ruu tykkää kovasti myös potkulautailun harjoittelusta.


Tekemistä on kahdessa kerroksessa, ja isommille temppuilijoille onkin oma alueensa, jolloin välttyy siltä, että nämä pienemmät olisi koko ajan isompien jaloissa tai vaarassa jäädä alle. 

Molemmat lapsemme ihan huumassa Superparkista, joten vahva suositus meidän perheeltä!

Nukkumaan

Hotel Sveitsissä on panostettu yöuniin, ja tämä tuntuu erinomaisen tukevina Unikulman sänkyinä. Pimennys on tehokas ja huone on sisustettu rauhallisen pohjoismaalaiseen tyyliin. 

Meitä ainakin miellyttää tosi paljon näiden huoneiden sisustus!

Aamiainen

Hotelliaamiainenhan on aina ihana!


On niin kivaa vaan koota valmiista pöydästä itselleen herkut eteen ja istua syömään. 

Mutta hotelliaamiaisissakin on eroja :)






Hotel Sveitsi Hyvinkäällä kokemuksia

Minä arvostan hotelliaamiaisella monipuolista, hyvää leipävalikoimaa, croissantteja, tuoreita hedelmiä, hyvät myslit, jogurtit, ja hyvät leivänpäälliset. Olen kova leivänsyöjä, ja mun herkkujani on ehdottomasti tuore leipä kaikilla päällisillä! :) 

Mieheni taas kerää kaikkea lämpimän aamupalan puolelta, eli hänen lautaseltaan löytyy munakasta ja pekonia ja puuroa leipien lisäksi. 

Lisäksi minä tykkään, että koska lomalla ollaan, voi jälkiruuan päättää johonkin makeaan - ja molemmilla kerroilla täällä Sveitsin aamupalalla on ollut jotain ihanaa kakkua tarjolla. Iso plussa! :) 

Sveitsin uimala

Aamupalan jälkeen uimaan. Uimalan ja Fitparkin käyttö kuuluu huoneen hintaan!

Uimalasta löytyy lasten suosikkina kiva liukumäki, jossa meidän lapsemme laskivat isänsä kanssa. Isommat lapset tietysti pärjää siinä itsekseenkin :)

Tällä kertaa teimme niin, että anoppi otti Ruun kanssaan ja mieheni vei Remun. Minä nimittäin olin pitkän metsälenkin kaipuussa, ja Vili pitäisi vielä lenkittää kunnolla ennen kotimatkaa. 

Tämä olikin tosi hyvä ratkaisu; Ruu oli tietysti tosi mielissään, kun sai olla mummonsa kanssa uimalassa :)

Koiran kanssa

Me matkustamme usein koiran kanssa. Ja niin Vili oli mukana nytkin :) Sveitsi on keskellä kaunista mäntymetsää, upeassa harjumaastossa. Niinpä Vili pääsi suoraan hotellin ovesta metsälenkille. 

Kun lähdin aamulla Vilin kanssa lenkille muiden mennessä uimaan, sateli pikkuisen vettä ja ilma oli ihan täydellisen happirikas lenkkeilyyn. Me kiipesimme harjuja ylös ja alas, ja teinpä pienen porrastreeninkin! :D 

Huohotin ylhäällä kunnolla, raskaus tekee kyllä osansa kun happi loppuu tosi aikaisin, mutta en kyllä ole missään hyvässä porrasjuoksu-kunnossa muutenkaan! Olin vaan niin innnoissani :D

Lenkin jälkeen Vili näytti kaikkensa antaneelta :) 

Tämän jälkeen meidän olikin aika pakata lapset ja tavarat autoon ja ajella parin tunnin matka kotiin. Remu nukahti välittömästi, uinti vei veronsa ja Ruukin nukahti puolen tunnin sinnittelyn jälkeen. Molemmat nukkuivat kotiin asti.

Mitä meillä jäi vielä tekemättä?

Meidän tarkoituksena oli viedä myös lapset leffaan, Ruu ja Remu ei ole käynyt vielä elokuvissa! Tai Ruu kävi vauvakinossa vauvana, mutta ei sitä oikein voi laskea :) Nyt ei kuitenkaan ollut ohjelmistossa sallittuja lastenleffoja, sellaisia että Remukin pääsisi. 

Seikkailupuisto jäi kokematta, ehkä joskus kesällä voisi mennä koettamaan.. Jos uskallan! 

Seikkailupuiston vierellä on lapsillekin pieni ulkoleikkipaikka. 

Kuntosali jäi väliin, vaikka tällä kertaa olisikin ollut hyvä sauma käydä, kun oli lapsillekin seuraa mukana, että olisimme periaatteessa voineet mieheni kanssa käydä siellä. Mutta aika ei kyllä riittänyt mitenkään.

Samoin pakohuonepeli jäi kokematta, sinnekin pitäisi päästä ilman lapsia tietty :) 

Ehkä menemme joku kerta mieheni kanssa kaksin Sveitsiin, ja käymme Fitparkissa, Seikkailupuistossa, nukumme ja syömme hyvin ja käymme molemmat vielä jossain ihanassa jalka-tai kasvohoidossakin! Se olis aika ihanaa :)