Lifestyleblogi

Mielenkiintoinen Lotikon kellari Marttilassa - päiväretkikohde lasten kanssa

 Heippa taas! 


Eilen oli taas kerran upea syyspäivä retkeilylle. Jostain törmäsin Marttilan (Korven) Eräreitistön Lotikon Kellari - nimiseen paikkaan. Näytti kuvissa olevan ihan mielenkiintoinen kohde rotkoineen, joten ei muuta kuin auto alle ja menoksi. 




Googlen perusteella saatiin osoitteeksi Ruskolaistentie 544, mutta siinä kohdassa ei löydetty mitään opasteita mihinkään, joten googleteltiin lisää ja opastettu reitti löytyi Palaisen Uimarannalta. Uimaranta näytti jo itsessään tosi kivalta, kunnostettu vähän aikaa sitten ja tänne voisi hyvin tuoda lapset ensi kesänä pulikoimaan! 






Palaisen uimarannalta lähti selkeästi merkitty (siniset maaliläiskät puissa) reitti. Reitti oli osoittain huonokuntoinen, eli oli hyvinkin upottavia kohtia näin lokakuussa ja pitkospuut on ilmeisesti joko työn alla tai jäänyt kokonaan kesken. Joten vedenpitävät kengät matkaan! :) 


Lapsilla oli ajoittain vaikeuksia löytää sellaisia kohtia, ettei jalka uppoaisi. 


Matkaa Palaisen uimarannalta Lotikon Kellarille eli rotkolle oli reilut 2,2 km. 








Hihna on poistettu kuvankäsittelyllä, koira ei käynyt juomassa ilman hihnaa :) 








Palaisen uimarannan suunnasta tullessa yhdessä kohtaa oli jyrkkääkin kiipeämistä, eli en suosittele reittiä, jos on huonompi kuntoinen jollain tavalla. Lapsistamme 6 ja 8 vuotiaat meni helposti, mutta 4 vuotta täyttävällä joko puuttui motivaatio tai väsymys painoi, mutta hän suurimmaksi osaksi rasitti isänsä olkapäitä tuolla reissulla. 



Evästelyt suoritettiin Lotikon Kellarille päästyämme. Sieltä löytyi puucee ja laavu nuotiopaikkoineen. En tiedä, olisiko ollut myös puita, en etsinyt isommin mutta ei ainakaan heti silmään pistänyt. Meillä oli eväsleivät ja kaakaota, joten ei tehty tulia tällä kertaa. Laavu oli hyväkuntoinen ja kelpaisi vaikka yöpaikaksi.


Sitten tutustuttiin rotkoihin. Useamman kymmentä metriä pitkätrotkot oli tosi kapeita, aikuisella miehellä vähän taisi jännittää, mahtuuko menemään. Rotkon pohjalla oli taas hyvin märkää joten taas vaarana kastella sukkansa. Mutta kiva, mielenkiintoinen seikkailupaikka oli! 





Pimeä meinasi takaisin lähtiessä yllättää. Kuljimme samaa reittiä takaisin Palaisen uimarannalle, ja lopussa jouduimme jo käyttämään vähän lisävaloakin, ettei lapset kompuroi juurakoissa.


Kiva paikka, kannattaa käydä! Aina mukava löytää tällaisia. 


Tulepa seurailemaan instassa: 







Mustikka- kookosmuffinssit (+kuorrutteella!)

 Näistä Mustikka-kookosmuffinsseista tuli ihan tosi hyviä! Ja tekeminen oli tosi helppoa.



kookosmuffinssit



Päädyin kookosmuffinsseihin, kun mietin, mihin voisin tunkea kookoshiutaleita, jotka ovat seisseet kaapissa aika kauan. Tai ensin mietin, mitä voisin leipoa, kun alkoi tehdä mieli kahvileipää.. Googlettelin eri ohjeita, ja hieman muokkaamalla päädyin tähän versioon :) 





nopeat muffinssit



Kuorrute on muffinsseissa mielestäni ihan ehdoton! Ja se valmistuu niin nopeasti, että jääkaapissa pitäisi olla aina paketillinen Philadelphiaa, se sopii niin moneen herkkuun.


Jos ei kotoa löydy tuorejuustoa, voi kuorrutteen jättää poiskin, nämä maistuu varmasti lapsille ilman sitäkin :) 


Tekoaika noin puoli tuntia.


Mustikka-kookosmuffinssit

12 kpl


1,5 dl kookoshiutaleita
1/2 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl maustamatonta jogurttia
1/2 dl öljyä
1 dl maitoa

2 dl mustikoita
2 rkl perunajauhoja

KUORRUTE

1/2 pkt Philadelphia tuorejuustoa
2 dl tomusokeria


Laita uuni kuumenemaan 200 C 

Sekoita yhdessä kulhossa kookoshiutaleet, jauhot, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri.

Sekoita toisessa kulhossa keskenään kananmunat, sokeri, jogurtti, öljy, maito. 

Sekoita keskenään mustikat ja perunajauho. 

Sitten sekoitat kaikki keskenään, ihan ruokalusikalla tms, ei tarvitse vatkainta.


Itse käytin kahta muffinssipeltiä, joihin laitoin paperiset muffinssivuoat. Pelkkää peltiä käyttäessä kannattaa varmastikin hiukan öljytä ensin :) 


Paista 200 C uunissa vajaat 20 minuuttia keskitasolla.


Valmista kuorrute sekoittamalla tuorejuusto ja tomusokeri keskenään. Kuorrute on melko pehmeää ja sen voi lusikoida jäähtyneiden muffinssien päälle. 







Suosittua