Lifestyleblogi

Ilta-askareita riittämiin

Rakentaminenhan ei yleensä lopu muuttoon. Paitsi ehkä avaimet käteen-taloissa? Meidän tapauksessa pikku nikkarointi on kuitenkin jatkunut melkein päivittäin, ja kun pikku hiljaa tekee, ei siihen pääse edes kyllästymään :) Mutta enää en kokonaan uuteen raksaprojektiin lähtisi :)

Joskus ihan pienet, nopeat hommat jäävät odottamaan pitkäksi aikaa, koska silmä tottuu keskeneräiseen, eikä mitään työjärjestystä ole kirjoitettu. Eräänä iltana nostettiin esimerkiksi kodinhoitohuoneen kaapiston eteen liukuovet paikoilleen. Siinä ei kauan mennyt, mutta ei vaan ole tullut tehtyä aikaisemmin.

Nyt kodinhoitohuoneen kaapistosta puuttuu vielä yläkaappien kippiovet, joka vielä tulee siisteyttämään ulkoasua tosi paljon. Kodinhoitohuoneen kalusteet Kvikistä.

Meillä on kodinhoitohuoneessakin pari erilaista valaistusvaihtoehtoa: Joko led-kisko kaapin ovien takana, tai sitten nuo led-spotit katossa. Valaistus on onnistunut ja valon määrä kaikissa tilanteissa riittävä! Hyvä minä ;)





Vielä puuttuu kippikaappien ovet paikoiltaan





Mites toi meidän nykyaikainen radio? :D Jotain pienempää on kyllä hakusessa :)





Ovien taakse piiloutuu koneet, siivouskaappi ja liinavaatekaappi.


Ulkomaalauksesta vielä kuva:

Se alkaa olemaan aika hyvällä mallilla, ja tykätään meidän valitsemista sävyistä ihan älyttömästi!




Potki, potki pikkuiseni ♥

29. raskausviikko ♥

Oikeasti tosi jännittävää, että takana on jo 28 kokonaista viikkoa, ja laskettuun aikaan on enää vajaa 12  :) 

Mun ajatuksista ainakin 70 % pyörii masuni sisällä. Pikkuinen on ollut yhä hellä äitilleen, eli potkut eivät ole niin kovia, että minuun sattuisi tai että heräilisin niihin öisin.





Painoa on tullut nyt noin 8,5 kiloa lisää, ja sairaslomaa on nyt kirjoitettu äitiysloman alkuun asti. Tämä siksi, ettei mitään ratkaisua päänsärkyihini ole löytynyt, ja välillä useat panacoditkaan eivät vie kipua pois. Kävin tällä viikolla jopa röntgen-kuvissa, joissa tutkittiin mahdollisuus krooniseen poskiontelotulehdukseen tai muihin onteloihin levinneeseen tulehdukseen, mutta ontelot olivat täysin kunnossa, edes turvotusta ei ollut. Eli nyt ei oikeastaan voi enää muuta tehdä, kuin odotella tammikuuta. Onneksi siihen ei enää ole pitkä aika!

Kaikki vauvan hankinnat alkaa olemaan valmiina: Ostimme Emmaljungan vaunut käytettyinä entiseltä työkaveriltani. Ne saatiin 80 eurolla, ja vaikka niillä on jo ikää 11 vuotta, hyväkuntoisina ja hyvin pidettyinä ne toimivat meillä varmastikin hyvin. Käsittääksenä uutena tuollaiset maksaa satoja ja satoja euroja?







Jokken huoneeseen tulee seuraavaksi verhokappa tästä kankaasta:





Ihastuin noihin eläimiin, ja sitten tuo punainen tausta tuo kivasti väriä huoneeseen :) En ole ikinä ommellut verhoja, mutta ei se kovin vaikeaa voi olla :D

Itkuhälyttimetkin löydettiin Facebookin kirppikseltä käytettyinä kympillä, ja vauvaa varten on jo ekat vaipat ja pari purkkia äidinmaidon korvikettakin valmiina, jos vaikka ei maitoa tulisikaan ihan ilman ongelmia.




Seuraava neuvola on vasta raskausviikolla 30+0, joten tässä välissä neuvoloiden väliin tulee 4 viikko taukoa. Mulla tietty oli siinä välissä äitiyspolin käynti, mutta toisaalta tauko neuvolasta on ihan kiva, koska mitäpä sielläkään käymään vähän väliä, jos vauva potkii ja hyvin voi :)

Mitenköhän koirat ottaa Joken tulon? Punkki on niin muhun kiinni saumautunut nyt syksyn aikana, kun olen ollut paljon kotona, että mustasukkaisuudelta ei varmasti säästytä. Jekku on varmaan aika kiinnostunut uudesta tulokkaasta, se on viime aikoina oppinut olemaan lasten kanssa tosi hyvin, ja hakeutuu jopa itse lähelle lapsia :)




Jekku pötköttelee.


Koirathan nukkuu meillä osan yöstä sängyssä, yleensä jalkopäässä, ja ajatuksena on tällä hetkellä, että Jokken pinnasänky tulisi alkuun siihen sängyn viereen ja Jokke nukkuisi alusta asti omassa sängyssään. Mitenköhän mahtaa onnistua :)

Synnytystä olen ajatellut aika paljon. En osaa sitä yhtään "suunnitella", eli ajatella valmiiksi mitä mahdollisia kivunlievityksiä haluan käyttää, tai missä asennossa mennään :D (Olen kuullut, että joillakin on tarkat suunnitelmat laadittuna synnärille mennessä?) Luotan siihen, että tilanne etenee omalla painollaan ja henkilökunta synnärillä varmastikin neuvoo hyvin. Ja eihän sitä ikinä tiedä, vaikka hyvinkin suunniteltu synnytys päätyisikin sektioon? Eipä tässä oikein päätökset ole omissa käsissä, luulisin :)

Jokatapauksessa h-hetki lähestyy! Jännittävää nähdä, millainen toukopouko sieltä putkahtaa :) ♥ ♥


Takka on kodin sydän, ja meidän sydän on nyt musta :)

Pääsin pitkästä aikaa oikein tietokoneen ääreen, joten pääsen laittamaan kunnon kuvia kotoa :)

Olemme tehneet hankintoja pikkuhiljaa, ja edelleen Ikea on meidän talouden pääasiallinen hankintapaikka.
Alakerran oleskelutiloihin on tullut valaisimia, ja mulle niin rakkaita jouluvaloja on jo laitettu sinne sun tänne, pimeyteen valoa tuomaan :) Moni ajattelee höpsöksi, mutta mun mielestä ns. jouluvalot kuuluu syksyyn, ja niitä saa alkaa laittelemaan kotiin heti, kun pimeimmät ajat vuodesta koittaa :)

Mut nyt esittelen takan edistysaskeleita. Takka on nyt saanut rauhassa kuivaa koko kesän, aluksi siinä polteltiin vain silloin tällöin harvakseltaan pieniä määriä pahvia, ja syksyn tullessa ensimmäiset pesälliset puitakin on annettu roihuta.

Tässä on siis takka alkuperäisessä laastinharmaassa värissään: 




Käsittelemätön takan pinta


Seuraava vaihe oli sävyttämätön, Tikkurilan Varma pohjamaali. Tämä vaihe on tärkeä siksi, että painava kivipinnoite pysyy takan pinnassa paikallaan.




Tässä osa takan pinnasta maalattu Varmalla.


Tämän vaiheen jälkeen takka oli jokseenkin valkoinen, joten nähtiin tässä vaiheessa myös se, ettei valkoinen takka olisi ollut meidän kotiimme oikea valinta; onhan se kaunia, mutta jotenkin kaikessa vaaleudessa ja suuressa tilassa takka hukkui taustaan:







Seuraava askel oli musta Tikkurilan Harmony. Mitä sanotte muutoksesta :)




Tässä kuvassa näkyy hyvin ruokailutilan päälle hankittu valaisinkin!





Päältä maalaaminen piti tosiaan hoitaa päältä käsin :)







Aika kaunis!


Heh, suodattakaa kuvista nuo polttamista odottavat pahvikasat ;)

Seuraava vaihe on sitten vielä edessä, eli takkaan hierretään musta Tunto Kivi. Se vaihe vähän jännittää, koska hiertämisessä on omat niksinsä, mutta uskon että meidän maalarimestari (Jussi) on siinäkin hyvä :)

Kaikkeen tähän saatiin todella hyvät ohjeet Tikkurilan maalilinjan neuvonnasta. Eli ominpäin ei siis menty sooloilemaan. Sen verran työläs ja arvokas prosessi on kuitenkin käsissä, että on parempi tehdä kerralla kunnolla.



Lastenhuoneen uutisia

Pikku hiljaa täytyy tehdä hankintoja Jokkea varten. Rahaa palaisi silmittömästi, jos kaiken ostaisi uutena, siksi meille on tullut suurimmaksi osaksi tavaraa ja vaatetta käytettyinä. Tällä kertaa on Facebookin kirppiksiltä löytynyt pinnasängyn reunasuojus ja leikkimatto. Pinnasängyssä ei pidetä vielä toista reunaa paikoillaan, koska meidän Jekku tykkää olla siellä :)









Tuo leikkimatto olis normaalihintaisena 70 euroa paikkeilla (ihan älyttömiä hintoja!) ja maksettiin siitä 30, ja pinnasängyn (Nalle Puh- ) reunasuojukset maksaa yleensä parinkympin luokkaa, maksettiin siitä 5 euroa. Jokken huoneeseen on muodostumassa vähän tuollainen Puh-teema, vai mitä sanotte tästä? :)











Tikru on piirretty värikynillä seinään :)



Jussilla on nyt ollut työpaikaltaan lainassa henkilönostin, ja sen avulla hän on päässyt maalaamaan talon seiniä korkeuksista asti. Ihan älyttömän ahkera mies se on ollut! Ajateltiin tehdä vielä listausta siitä, mitä kaikkea pitäisi olla mielellään tehtynä ennen talven tuloa. Ainakin ulko-ovia pitää vähän suoristella, jotkut on hiukan asennuksessa jääneet vinoon ja tiiveyshän siinä kärsii :)





Lisäksi Jokken huoneessa olisi hyvä koteloida yhdessä nurkassa lattiasta läpi tulevat ilmastointikanavat, ja hiiriä varten pitäisi saada laitettua verkkoa tuonne ulkoseiniin. Jekku ja Punkki ovat tarkkoina poikina ja tyttöinä haistaneet, että hiiret juoksee meidän talon ulkoseinissä, ja tälle pitäisi tietysti tehdä jotain, ennenkuin ne aiheuttaa ongelmia. Eikös hiiret voi purra talon seinissä ja rakenteissa vaikka mitä rikki?





Terassille syntyi laudan pätkistä tällainen säilytysarkku:










Lasikuistillakin on jo niin paljon kaikkea roinaa, että se näytti vähän kaatopaikalta.. Tuonne upposi mukavasti kaikki piiloon :)






Nyt elellään raskaudessa päiviä 26+6, eli 27.raskausviikko on lopuillaan ja huomenna siirrytään raskausviikko 28 puolelle :) Mulla on nyt vasta alkanut kunnon liitoskivut, eli yhtäkkiä tulee sellaisia kovia kipuja tuonne alakertaan.. Musta niitä voisi kuvailla lähinnä puukoniskun tuntuisiksi :S



Viime viikolla kävin Tyksin äitiyspolilla, ja siellä katsottiin, että vauvalla on kaikki kohdussa hyvin omista vaivoistani huolimatta. Ihan parasta! :) Kyllä oli hyvä mieli kun sieltä lähti. Polin lääkärit myös antoivat luva Panacodin kanssa jatkamiselle, kunhan lopettaa ennen raskauden viimeisiä päiviä, jolloin lapsi ei synny kodeiini-riippuvaisena. Koetan muutenkin pitää noiden syönnin mahdollisimman vähäisenä, iltaa vasten otan, jotta saan nukuttua vaivojen kanssa. Lisäksi saatiin painoarvio vauvasta, hän oli tuolloin (26+0) jo 880 grammaa! Oi! :) Eli koska siitä on jo kohta viikko, niin nyt hän alkaa olemaan jo kilon painoinen vonkale :D



Painoa on nyt se 67,7, eli aika tasaisesti yhä nousee. Kohtahan sen pitäisi alkaa jo vähän himmailemaan, ettei ihan puolta kiloa viikossa tulisi, mutta katsotaan miten käy. No stress :)



Vauvahan tietysti nyt alkaa vasta painoa ja kokoa keräämäänkin! Miettikää, ensimmäisten 27 viikon aikana painoa on tullut vauvalle kilo, ja seuraavien 13 viikon aikana se saa varmaan 2,5 kiloa lisää! Huikeaa :) Eli aika tahtia kasvu kiihtyy :) ja pituutta hänellä on nyt sellaiset 32 senttiä, ja sitäkin tulee viimeisten viikkojen aikana se parikymmentä senttiä lisää :) Ihan ihmeellistä :)








Rv 25+6 kuulumiset

Heipparallaa! täällä taas ilman laadukkaita kuvia kirjoitellaan :D Mutta tadaa- olen opetellut laittamaan html-koodina rivinvaihtoja, edistystä ;)

Tänään meillä elellään vielä raskausviikkoa 26, mutta huomenna aloitetaan jo raskausviikko 27! Huimaa :)

Sokerirasitustestistä selvittiin kunnialla, arvot olivat hyvät: Paastoarvo ennen litkun juomista 4,5, 1h jälkeen 8,3 ja 2h jälkeen 5,1. (Eli raja-arvot ovat 5,3, 10 ja 8,6. Noiden alle pitää arvojen jäädä.) Olen kuullut monelta, että sokerirasitustesti on jotain kamalaa; litkua ei saa millään alas, sitten tulee huono olo ja kaikkea, kun on pitänyt paastota 10 h ennen ekaa verikoetta, mutta mulle tuo ei tuottanut mitään vaikeuksia: Litku maistui vaan sokeriliemeltä, suunnilleen yhtä makeaa kuin mun aamutee :D ja ei tullu paha olo, enintään oli tylsää istua kaksi tuntia odottamassa siellä neuvolassa.

Tänään mulla oli lääkärineuvola, jossa tehtiin myös sisätutkimus, koska herään öisin mahakipuihin ja masu on kova silloin. Mut onneksi kohdunsuu oli normaali ja vauvaakin saatiin vilkaista ultralla, siellä se heilutteli :) Sain lähetteen Tyksin äitiyspolille, koska päänsärkyihin syömäni Panacodit eivät ole enää näillä viikoilla ratkaisu, niin siellä Tyksissä sitten jutellaan että mikä kipulääke olisi mulle hyvä. Jos sellaista edes on?

Olen valvonut taas 3 viimeistä yötä, päänsärkyjen ja mahakipujen takia. Mut tää on sit hyvää valmistautumista niihin aikoihin, kun vauva valvottaa mua öisin :D
Eilen käytiin ostamassa vauvalle amme, haettiin Biltemasta tuollainen:






Lisäksi Prismasta ostettiin vauvan huoneen kattoon Nalle Puh- aiheinen varjostin:



Hiljaiseloa

Pahoittelen hiljaiseloa! Olen vaan niin kyllästynyt tähän ipad-bloggaamiseen huonolla netillä...tartteis vissiin tehdä jotain sen kiinteän netin saamiseksi :) Kerron lyhyesti kuulumiset: Raskaus, eli asia mielessäni numero 1, on edennyt hyvin, maha kasvaa kovaa vauhtia ja huomenna alkaa jo 26. raskausviikko! Eli laskettuun aikaan vain 14 viikkoa! Sairaslomalla olen ollut koko ajan. Tälläkin hetkellä koskee päähän, ja mikään ei ole muuttunut sen suhteen. Olen kynyt neurologilla ja silmälääkärillä, mutta ilmeisesti syynä on vain hormonien vaikutus migreeniin. Huomenna saan tietää sokerirasitustestin tulokset, eli onko raskausdiabeteksen vaaraa. Painoa on tullut noin 7 kiloa, sf-mitta oli 22 cm ja verenpaine on pysynyt matalalla! Ja liikkeitäkin tuntuu mukavasti, mutta hyvin pieninä ne tuntuu :) Ainut, mikä päänsärkyyn auttaa, on Panacod, ja sekin pitää lopettaa loppuraskauden aikana. Siihen neuvoja haetaan pian äitiyspolilta. Kotona on Jussi-kulta tehnyt ulkomaalausta, ja ripusti meidän olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen verhot! Ihana mies :) Kuva olohuoneen verhosta Pesänrakennuksen Facebookissa, sinne kun saan tuolla mun puhelimellakin kuvia :) Lastenhuoneeseen ollaan saatu tavaraa; Ihan uskomaton yllätys tuli Piha Lahelaan - ja Koti Lahelaan- blogien takana olevalta perheeltä. Heidän pikkuinen poikansa on kasvanut ulos pinnasängystään ja syöttötuolistaan, ja he lahjoittivat nämä meille. Kiitos vieä tuhat kertaa!