Kun esikoisemme Ruu oli yksivuotias, hän söi vähän kaikkea.
Hän veteli pihviä paljain käsin, nautiskeli kanasta ja oli halukas maistamaan uusia juttuja.
Ruoan maistelu oli kivaa, mutta ei hän syönyt kiinteitä mahan täytteeksi asti. Silloin hän piti vielä maitoa ykkösenä.
Joskus siinä 1,5 vuoden paikkeilla tilanne muuttui.
Olin lopettanut imetyksen vähän aikaa sitten. Ruuan piti olla mahan täytteenä nyt.
Kun lapsi on nirso
Yhtäkkiä ei enää maistunut kuin makaroni, leipä, kurkku, tomaatti, peruna eri muodoissa, juusto, hedelmät, jogurtit ja muut hapanmaitotuotteet, raejuusto, murot, marjat.
Makaronilaatikko meni vielä jauhelihan kanssa, mutta kun tyttö kasvoi, hän alkoi karttaa niitäkin makrulaatikon seasta.
Tilanne oli aika rasittava, koska kuka nyt haluaisi koko ajan tarjota lapselle samaa ruokaa? Ja kun sekin pääasiassa upposi huonosti.
Meillä pyöritettiin pääasiassa seuraavia lämpimiä ruokia:
- keitot (hän söi sieltä perunat ja liemen hyvällä halulla)
- makrulaatikko (Ruulle pian ilman lihaa oma osio)
-peruna-sipuli-jauheliha tai kana-laatikko
- makaronin eri muodot kurkun, tomaatin ja raejuuston ja ketsupin kera
- muusi (jos meillä vaikka jauhelihaa sen kanssa, ei Ruu syönyt lihaa vaan raejuusto, kurkku, tomaatti- ketsuppi- komboa)
- tortilla (sisään kurkku, raejuusto, ketsuppi, margariini, juusto, tomaatti)
- nakit
Ehkä jotain muutakin välillä, mutta pääasiassa noita hän suostui ruuaksi syömään.
Kerran hän sai itse tehdä pizzaa, jonka päälle sai laittaa nakkia, ketsuppia, juustoa. Hän oli innoissaan, mutta kun pizza tuli uunista, ei hän halunnut sitä maistaa kun se pelotti.
Kamalinta hänelle oli, jos oli kastiketta lautasella. Tai ainekset sekaisin lautasella.
Hankalinta tämä oli reissussa. Kun lapsi syö ravintolassa muuta kuin ranskiksia, koska kaikki muu on pelottavaa.
Käännekohta
Mutta nyt haluan kertoa siitä, että kyllä siitä voi yli päästä ajan kanssa. Ilman että lasta pakottaa maistamaan.
Me ollaan muutamia vuosia jo tehty niin, että jos Ruu uskaltaa edes maistaa jotain, sanotaan, että sen saa heti sylkeä ulos, eikä ole pakko tykätä. Jos on maistanut uusia ruokia, on voinut saada jälkkäriäkin tms. Mutta ei ole pakko edes maistaa.
Tämän kautta, kun hän on tajunnut, että ruokaa ei ole pakko pitää suussa, hän on rohkaistunut maistamaan. Usein hän sylkäisee ruuan heti pois, mutta ei se haittaa! Sekin on iso juttu, kun pelottaa laittaa joku uusi ruoka suuhun.
Mä ymmärrän Ruuta aika hyvin, mun itsenikin mielestä joidenkin ruokien suutuntuma tai haju on kamala.
Minua oksettaa, jos suuhun tulee jokin jänne tai puren vahingossa johonkin läskinpalaan lihan seassa, yök. Joten ymmärrän hyvin, että se tunne mikä ruuasta voi tulla suussa, on aito.
Suuria hetkiä oli, kun hän itse sanoi reilu vuosi sitten, että voisi maistaa kanaa. Se pala oli pikkuriikkisen pieni, mutta voi sitä oivalluksen hetkeä, kun hän huomasi että kanahan ei oikeastaan maistu miltään :D
Sen jälkeen hän on tasaisin väliajoin kiinnostunut maistamaan.
Me on käyty myöskin keskusteluja siitä, että hänenkin ruokansa olisi paljon parempaa, ja kivempi olisi syödä, jos hänelle saisi tehdä eri ruokia, eikä aina samaa.
Nyt, kun hän on jo siinä iässä, että ymmärrystä on tällaisiin asioihin, niin hänen kanssaan pystyy puhumaan näin ja sillä on vaikutusta.
Olen kertonut, että minustakin olisi tosi tylsä syödä jos kaikki ruoka olisi vain tuota mitä hän syö. Ja että ruoka on parempaa, jos siellä on seassa eri makuja, esim kanaa pastan seassa ja vaikka ananaksen paloja. Hän jäi miettimään asiaa, sen näki että hän kuunteki ja mietti.
Pitkään meni niin, että kana ei saanut tulla samalle lautaselle muun ruuan kanssa, vaan hän otti pieniä murusia sitä erikseen. Ja nyt kana saa mennä ruuan sekaan jo kattilassa, hän on niin tottunut siihen :)
Joskus on auttanut, kun olen kuvaillut uuden jutun makua hänelle.
Esimerkiksi ananasta hän ei halunnut maistaa, mutta kun kerroin, että se on makeaa, hän rohkaistui ja nykyään sitä saa olla ruuan seassa. Jokainen tällainen on edistysaskel nirson kanssa :)
Eilen hän kertoi ylpeänä, että oli kerhossa maistanut kukkakaalta ja se ei ollut pahaa. Nämä on kivoja hetkiä :)
Nykyään hän syö ruokansa melkein aina nopeasti ja saattaa pyytää lisääkin. Tilanne on aika hyvä jo!
Välillä hän miettii koulua, onko siellä pakko syödä kaikkea. Olen lohduttanut, että ei ole ja kukaan ei tule määräämään että miten paljon pitää syödä ja että ruoka on hyvää :)
Sosiaalinen paine - olenko huono vanhempi kun lapseni ei syö
Lapsen nirsoilu aiheuttaa vanhempana sosiaalista painetta. Aina saa selitellä, ettei meidän lapsi syö sitä eikä tätä.
Kun pyysin ravintolassa lasten listalta lohiannoksen ilman lohta- pelkkä muusi ja kasvikset - voi sitä päivittelyn määrää. Hyvä ettei naapuripöytiin asti ihmetelty asiaa.
Tuntui monesti, että tässä on vanhempana löysäilty ja annettu lapsen tulla nirsoksi. Ei ole tarjottu tarpeeksi monipuolisesti ruokia. On varmaan liikaa saanut valita. Liikaa herkkuja. Kyllä se syö, kun nälkä tulee- anna olla ilman.
Ruuasta ei saisi tulla valtataistelu lapsen ja vanhemman välille. Haluaisin opettaa normaalin suhteen ruokaan, ja pakottamista en koe oikeana. Nyt näyttää ainakin hyvältä, Ruu on kiinnostunut uusista mauista ja syö taas esimerkiksi pizzaa! :)
Olen koettanut ajatella, että haluaisinko minä, että minua pakotettaisiin maistamaan simpukkaa tai vaikka lehmän kieltä?
Eikö se ole sama asia?
Jollekin toiselle lehmän kieli on ihan herkkua ja normaali ruoka - minua se ällöttää. Samalla tavalla lapselle voi kasvaa vuoren kokoiseksi ällötykseksi maistaa uusia ruokia.
Maistamisen pitää mielestäni olla sellaista, ettei lapsi joudu itku silmässä sitä tekemään.
Nyt meillä onkin toinen lapsi taas ruokarajoittunut, kun hänellä on allergioita vaikka muille jakaa - taas saa silmien pyörittelyä ja ihmettelyä, miten voi olla niin paljon allergioita! Mutta antaa ihmisten ihmetellä.
Tsemppiä kaikille nirsojen kanssa painiville! :)
